Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Nopea laajakaista -tukiohjelman avulla rakennettu jo 25 000 kilometriä valokuituverkkoa

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt yhteensä 76 milj. euroa valtiontukea nopeiden laajakaistaverkkojen rakentamiseen. Tuki on jakautunut yhteensä 48 tuensaajalle ja niiden toteuttamille noin 190 laajakaistahankkeille. Kaikki tuetut verkot on toteutettu valokuidulla, joka mahdollistaa vähintään 100 megabitin symmetriset ja toimintavarmat laajakaistayhteydet.

Valtiontuen avulla on rakennettu vuoden 2019 loppuun mennessä 25 000 km valokuituverkkoa. Noin 50 hankkeessa rakentaminen on edelleen kesken, joten verkkokilometrien odotetaan tästä vielä kasvavan.

Nopea laajakaista -hankkeessa on myönnetty valtiontukea nopeiden laajakaistaverkkojen rakentamiskustannuksiin vuodesta 2011 alkaen. Tukea on myönnetty verkon rakentamiseen alueille, joille ei markkinaehtoisesti syntyisi verkkoa. Nykyisen tukiohjelman puitteissa tukea oli mahdollista hakea vuoden 2018 loppuun asti ja viimeiset tukipäätökset tehtiin vuonna 2019. 

Vuosi 2019 oli aktiivista rakentamisen ja liittymämyynnin aikaa

Rakennetut verkkokilometrit ja myytyjen liittymien määrä kasvoivat vuonna 2019 reilusti edellisvuoteen verrattuna. Osin kasvua voivat selittää heinäkuussa 2017 voimaan tulleet lakimuutokset, joilla hankkeiden toimintaedellytyksiä parannettiin. Muutosten myötä tukiohjelmaa ei enää rajattu pelkästään alueille, jotka ovat väestötiheydeltään sellaisia, että enintään 5,4 % asuu yhtä harvaan tai harvemmin asutulla alueella.  Myös hankkeiden tukikelpoiset osat laajentuivat, kun tukikelvottoman tilaajayhteyden pituus rajattiin 2 kilometristä 100 metriin. Toisena syynä voi olla tukiohjelman hakuajan päättyminen vuoden 2018 lopussa, mikä aktivoi hakijoita jättämään hakemuksensa tukiohjelman loppumetreillä. Tuen viimeisinä mahdollisina hakukuukausina tuli vireille jopa 27 uutta hakemusta.

Verkkoa rakennettiin vuonna 2019 noin 3 200 km, kun edellisvuonna uutta valokuituverkkoa saatiin rakennettua noin 1 400 km. Verkon rakentaminen on ollut aktiivisinta tukiohjelman alkuvaiheessa vuosina 2013-2014, jolloin verkkoa rakennettiin jopa 6 000 km vuodessa. Vuonna 2017 rakentaminen jäi tukiohjelman alhaisimmalle tasolle ollen vain noin 700 km, kun tuenhakijat odottivat samana vuonna tiedossa olleita lakimuutoksia. 

Rakennetut verkkokilometrit
Rakennetut verkkokilometrit yhteensä 2013-2019.

Valtiontukea saaneet laajakaistaverkkojen rakentajat myivät asiakkaille vuonna 2019 lähes 14 500 uutta valokuituliittymää, kun edellisvuonna liittymiä myytiin noin 6 500. Yhteensä laajakaistahankkeissa on viime vuoden loppuun mennessä myyty liittymiä noin 53 200. Liittymiä myydään asiakkaille jo verkon rakentamisvaiheessa, joten kaikki myydyt liittymät eivät vielä ole käytettävissä. Kaikista myydyistä liittymistä vuoden loppuun mennessä oli rakennettu valmiiksi noin 40 000 liittymää, joista noin 32 500 liittymässä palvelut olivat käytössä. 

Myydyimmät liittymät
Myydyt liittymät 2012-2019.
Liittymämäärät
Myydyt, valmiiksi rakennetut ja kytketyt liittymät 2014-2019.

Tilastot perustuvat Nopea laajakaista -hankkeen vuosikyselyyn 2019. Kysely lähetettiin kaikille tukiohjelmasta tukea saaneille yrityksille. 

Laajakaistatuen jatkoa valmistellaan

Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee laajakaistarakentamisen valtiontuen jatkamista. Tukiohjelman jatkamisen tarkoituksena on, että tukea voisi hakea jälleen vuoden 2021 alusta lähtien. Tukea voitaisiin myöntää alueille, joille ei ole tulossa nopeita laajakaistayhteyksiä markkinaehtoisesti ennen vuotta 2025.

Tukiohjelman jatkaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Julkisen talouden suunnitelman mukaan tukiohjelman toteuttamiseen varataan 5 miljoonaa euroa vuodelle 2021. 

Lisätietoja valmistelun etenemisestä saa valtioneuvoston verkkosivuilta (Ulkoinen linkki)


Lisätiedot

Lakimies Aino Äijälä, p. 029 534 5220, aino.aijala(at)traficom.fi (lomalla 1.-9.4.2020) 
Viestintämarkkina-asiantuntija Essi Hytti, p. 029 539 0535, essi.hytti(at)traficom.fi