Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman valtionavustus

Traficom myöntää valtionavustusta kunnille kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen. Kävelyn ja pyöräilyn Investointiohjelmassa myönnettiin rahoitusta ensimmäisen kerran vuonna 2018. Vuonna 2024 avustusta myönnetään noin 3,0-5,0 miljoonaa euroa. Haku avattiin 12.2.2024 ja haku on auki 3.5.2024 klo 16.15 asti.

Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa tuetaan hankkeita, joissa parannetaan kävelyn ja pyöräliikenteen olosuhteita katuverkolla tai kunnan maalla sijaitsevissa kohteissa. Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa tuetaan ensisijaisesti hankkeita, joilla pyritään lisäämään kävellen ja pyörällä tehtyjen matkojen kulkutapaosuutta parantamalla kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita sekä lisäämällä näiden kulkumuotojen houkuttelevuutta arjen matkoilla. Avustusta myönnetään infrastruktuurin, kuten väylien, niiden varusteiden, pyöräpysäköinnin yms. rakentamiseen tai parantamiseen.

Hankeavustusta voivat hakea ja saada kunnat ja kaupungit. Avustusta voidaan myöntää myös useamman kunnan tai kaupungin yhteisiin hankkeisiin.

Vuoden 2023 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa myönnettiin valtionavustusta yhteensä 46 hankkeelle yhteensä noin 8,3 miljoonaa euroa (avustetut hankkeet alla valikossa). 

Tarkastele kartalla kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa avustettuja hankkeita vuosina 2018-2022 (Ulkoinen linkki)

Vuonna 2023 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta avustetut hankkeet

Vuonna 2022 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta avustetut hankkeet

Vuonna 2021 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta avustetut hankkeet

Vuonna 2020 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta avustetut hankkeet

Yhteystiedot

Erityisasiantuntijat,

Antti Rahiala, puh. 029 534 5383, etunimi.sukunimi (at) traficom.fi

Virpi Ansio, puh. 029 534 6826, etunimi.sukunimi (at) traficom.fi

Kati Hyvärinen, puh. 029 534 6704, etunimi.sukunimi (at) traficom.fi

Kysymykset ja yhteydenotot valtionavustusasioissa pyydetään lähettämään osoitteeseen kapy.valtionavustus(at)traficom.fi.

Päivitetty