Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Siirry hakuun

Vesiliikenneonnettomuustilasto

Vesiliikenneonnettomuustilasto sisältää Suomen aluevesillä sekä niiden läheisyydessä olevalla kansainvälisellä vesialueella tapahtuneet kauppamerenkulku- ja huviveneilyonnettomuudet. Tilastoissa on mukana myös Traficomin tietoon tulleet suomalaisille aluksille ulkomailla sattuneet onnettomuudet.

Vesiliikenneonnettomuustilaston mukaan vuonna 2019 tapahtui yhteensä 46 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa kuoli 46 henkilöä. Edellisenä vuonna onnettomuuksia oli 51 ja kuolleita 52.

Tilaston kuvaus

Muualla aiheesta

Vesiliikenteen turvallisuuden alalla työskentelevät tahot tuottavat omasta toiminnastaan tilastoja, jotka osin sivuavat myös vesiliikenneonnettomuuksia. Tällaisia tilastoja tuottavat esimerkiksi Rajavartiolaitos omista meripelastussuoritteistaan sekä Suomen Meripelastusseura paikallisten yhdistystensä suorittamista tehtävistä sekä Pelastustoimi osana omaa tehtävätilastointiaan. Lisäksi Suomen uima- ja hengenpelastusliitto julkaisee lehdistöseurannan perusteella laadittua tilastoa hukkuneista, jossa yhtenä luokittelukriteerinä on vesiliikenteessä hukkuneet. Puhtaasti vesiliikenteeseen keskittyvää ja merkittävimpien toimijoiden aineistot yhteen kokoavaa tilastoa ei aiemmin ole ollut saatavilla.

 

Lisätietoja: tilastot(a)traficom.fi