Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Ulkomailla hankitun ammatillisen pätevyyden tunnustaminen

Ammattipätevyyden tunnustamisella tarkoitetaan päätöksentekoa kelpoisuudesta säänneltyyn ammattiin Suomessa, toisessa EU-/ETA-jäsenvaltiossa tai Sveitsissä hankitun ammattipätevyyden perusteella.

Ulkomailla tutkinnon suorittanut tarvitsee toimivaltaisen viranomaisen päätöksen saadakseen pätevyyden näihin ammatteihin Suomessa. Traficom voi myöntää kelpoisuuden liikenneopettajan, ajokokeen vastaanottajan ja opetustoiminnasta vastaavan johtajan tehtäviin.

Hakijalla tulee olla toisessa jäsenvaltiossa pätevyys samaan ammattiin, johon hän hakee kelpoisuutta Suomessa. Jos toinen jäsenvaltio ei sääntele ammattia tai siihen johtavaa koulutusta, hakijan tulee olla työskennellyt ammatissa kyseisessä jäsenvaltiossa kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana täysipäiväisesti vuoden ajan tai osa-aikaisesti vastaavan ajan.

Päätöksessä voidaan edellyttää sopeutumisajan tai kelpoisuuskokeen suorittamista, jos hakijan koulutus eroaa olennaisesti Suomessa vaadittavasta koulutuksesta tai silloin, kun ammattitehtävien sisällössä on olennainen ero.

Tällaisessa tilanteessa päätöksen sisältöön voivat vaikuttaa tiedot, taidot ja pätevyys, jotka hakija on hankkinut ammattikokemuksensa tai elinikäisen oppimisen avulla ja jotka asiaankuuluva elin on tätä tarkoitusta varten muodollisesti vahvistanut.

Sopeutumisaika on ammatissa työskentelyä Suomessa kyseisen ammatin pätevän harjoittajan valvonnassa. Sopeutumisaikaan voi liittyä täydennyskoulutusta.

Kelpoisuuskoe on menettely, jolla mitataan ammatillista tietämystä ja jonka tarkoituksena on arvioida hakijan kykyä harjoittaa säänneltyä ammattia Suomessa. Kelpoisuuskoe suoritetaan yleensä suomen tai ruotsin kielellä.

Ammattipätevyyden tunnustamista liikenneopettajan, ajokokeen vastaanottajan ja opetustoiminnasta vastaavan johtajan tehtäviin haetaan Traficomista lomakkeella E713.

Kun hakija on suorittanut sopeutumisajan tai kelpoisuuskokeen, hän lähettää Traficomille hakemuksen lopulliseksi päätökseksi ammattipätevyyden tunnustamisesta (E714).

Päätöksenteko perustuu lakiin ammattipätevyyden tunnustamisesta. Lakia sovelletaan EU-/ETA-jäsenvaltion tai Sveitsin kansalaisen toisessa EU-/ETA-jäsenvaltiossa tai Sveitsissä hankkiman ammattipätevyyden tunnustamisessa.

Lakia sovelletaan myös EU-/ETA-jäsenvaltioiden ulkopuolella hankitun ammattipätevyyden tunnustamisessa, jos

  • hakija on jäsenvaltion kansalainen,
  • hänen ammattipätevyytensä on tunnustettu toisessa jäsenvaltiossa ja
  • hänellä on vähintään kolmen vuoden ammattikokemus ammattipätevyyden tunnustaneesta jäsenvaltiosta.

Lakia sovelletaan lisäksi EU-/ETA-jäsenvaltiossa hankitun ammattipätevyyden tunnustamiseen, joka perustuu kolmansien maiden kansalaisten asemaa koskevaan Euroopan yhteisön lainsäädäntöön

Päivitetty