Liikenteen digitalisaatio ja automatisaatio luovat uusia mahdollisuuksia käyttäjälähtöisten ja kaikille soveltuvien liikennepalvelujen kehittämiselle. Digitalisaation ja automatisaation kehityksestä seuraa kuitenkin myös isoja haasteita, kun henkilökohtaista palvelua vähennetään kulkuvälineistä, asemilta, palvelupisteiltä ja puhelinpalveluista ja liikkumispalvelujen informaatio ja hankinta siirtyy enenevässä määrin verkkoon. Tässä esiselvityksessä on kartoitettu ja jäsennetty automaattisiin ajoneuvoihin ja liikennepalveluihin liittyviä esteettömyyskysymyksiä eri matkustajaryhmien kannalta, kuvattu esteettömistä liikennepalveluista hyötyviä käyttäjäryhmiä ja heidän erityistarpeitaan sekä tarkasteltu erilaisia liikennekonsepteja, joissa automaattiajoneuvoja ollaan todennäköisesti ensi vaiheessa hyödyntämässä.
Työn keskeisimpänä tuloksena on laadittu muistilista esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimuksista, jotka liittyvät sekä itse automaattiajoneuvon suunnitteluun että automaattiajoneuvolla toteutettavaan liikennepalveluun.