Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman valtionavustus
Traficom myöntää valtionavustusta kunnille kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen osana liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2018 julkaiseman Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toteutusta. Kävelyn ja pyöräilyn Investointiohjelmassa myönnettiin rahoitusta ensimmäisen kerran vuonna 2018. Vuoden 2023 valtionavustushaku päättyi 18.8.2023. Vuonna 2023 avustusta myönnettiin noin 8,3 miljoonaa euroa yhteensä 46 hankkeelle.
Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa tuetaan hankkeita, joissa parannetaan kävelyn ja pyöräliikenteen olosuhteita katuverkolla tai kunnan maalla sijaitsevissa kohteissa. Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa tuetaan ensisijaisesti hankkeita, joilla pyritään lisäämään kävellen ja pyörällä tehtyjen matkojen kulkutapaosuutta parantamalla kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita sekä lisäämällä näiden kulkumuotojen houkuttelevuutta arjen matkoilla. Avustusta myönnetään infrastruktuurin, kuten väylien, niiden varusteiden, pyöräpysäköinnin yms. rakentamiseen tai parantamiseen.
Hankeavustusta voivat hakea ja saada kunnat ja kaupungit. Avustusta voidaan myöntää myös useamman kunnan tai kaupungin yhteisiin hankkeisiin.
Vuoden 2023 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmassa myönnettiin valtionavustusta yhteensä 46 hankkeelle yhteensä noin 8,3 miljoonaa euroa (avustetut hankkeet alla valikossa). Seuraava valtionavustushaku toteutetaan alkuvuonna 2024.
Vuonna 2023 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta avustetut hankkeet
Vuonna 2022 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta avustetut hankkeet
Vuonna 2021 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta avustetut hankkeet
Vuonna 2020 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta avustetut hankkeet
Vuosina 2018 ja 2019 kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta avustetut hankkeet
Yhteystiedot
Erityisasiantuntijat,
Antti Rahiala, puh. 029 534 5383, etunimi.sukunimi (at) traficom.fi
Virpi Ansio, puh. 029 534 6826, etunimi.sukunimi (at) traficom.fi
Kati Hyvärinen, puh. 029 534 6704, etunimi.sukunimi (at) traficom.fi
Kysymykset ja yhteydenotot valtionavustusasioissa pyydetään lähettämään osoitteeseen kapy.valtionavustus(at)traficom.fi.