Liikkumisen ohjaus on viisaan liikkumisen edistämistä muun muassa neuvonnalla, markkinoinnilla, liikkumisen suunnittelulla sekä palvelujen koordinoinnilla ja kehittämisellä. Tavoitteena on vähentää yksin omalla autolla ajamista sekä kasvattaa joukkoliikenteen ja muiden liikkumispalveluiden sekä kävelyn ja pyöräilyn suosiota. Traficom myöntää valtionavustuksia liikkumisen ohjauksen hankkeisiin.
Liikkumisen ohjaus on osa kestävän liikkumisen keinovalikoimaa. Se on myös yksi liikenteen kysynnän hallinnan keinoista, jonka tavoitteena on vaikuttaa ihmisten liikkumistapatottumuksiin.
Liikkumisen ohjauksen keskeisiä keinoja ovat viestinnän lisäksi kestävän liikkumisen suunnitelmat, liikkumispalveluiden kehittäminen sekä kestävän liikkumisen ratkaisujen tuominen jokapäiväisiin matkoihin (asuminen, palvelut, tapahtumat). Viestinnässä kampanjat, teemapäivät sekä erilaiset esitteet ja laskurit lisäävät tietoisuutta kestävistä kulkutapavalinnoista.
Liikkumisen ohjauksen valtionavustuksella rahoitetaan myös laajempia viisaan liikkumisen hankkeita, esimerkiksi kaupunkipyöräjärjestelmien kehittämistä tai pysäköintistrategioita.
Kestävän ja turvallisen liikkumisen uutiskirje
Kestävän ja turvallisen liikkumisen uutiskirje kertoo kunnille ja muille toimijoille Traficomin liikkumisen ohjauksen ja liikenneturvallisuuden hankeavustusten teemoista ja tuloksista.
Lue lisää uutiskirjeestä ja käy tilaamassa seuraava sähköpostiisi täältä !
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset
Traficom järjestää vuosittain valtionavustushaun liikkumisen ohjauksen hankkeisiin. Liikkumisen ohjauksen valtionavustusta voivat saada kunnat, kuntayhtymät ja muut voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. Näitä voivat olla esimerkiksi erilaiset liikkumisen ohjausta järjestävät verkostot, säätiöt ja yhdistykset.
Liikkumisen ohjauksen avustuksella halutaan tukea hankkeita, joiden tarkoituksena on ihmisten kulkutapavalintoihin vaikuttaminen tiedollisen ohjauksen, markkinoinnin sekä palvelujen kokeilun ja kehittämisen kautta. Lisäksi halutaan tukea hankkeita, joilla saadaan aikaan liikkumisen ohjauksen toiminta- ja yhteistyömuotoja kohdepaikkakunnilla ja -seuduilla. Valtionavustuksella halutaan tukea erityisesti sellaisia kokeiluita, kehittämishankkeita ja projekteja, joiden tuottamia toimintamalleja, kokemuksia ja tuloksia voidaan soveltaa ja hyödyntää koko maassa. Valtionavustusta voidaan myöntää valtionavustusasetuksen mukaan enintään 75 prosenttia hankkeen kustannuksista.
Traficom myöntää valtionavustukset vuosittain harkinnanvaraisesti määräaikaan mennessä lähetettyjen hakemusten perusteella.
Valtionavustuksen hakukierros järjestetään vuosittain syksyllä haeavustuksia.fi-palvelussa.
Liikkumisen ohjauksen hankkeiden ja kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmien etenemisestä raportoidaan Traficomille pääsääntöisesti kahdesti hankkeen aikana.
Koosteita hankkeiden tuloksista
Hyviä käytäntöjä lasten ja nuorten kestävän ja turvallisen liikkumisen edistämiseen
Aineistoon on koottu esimerkkejä toimintamalleista ja hyväksi havaituista käytännöistä sekä nostettu esille yksittäisiä hanke-esimerkkejä. Kooste sisältää erilaisia osallistamisen tapoja ja muotoja, liikennekasvatustyön käytäntöjä ja materiaaleja, kampanjoita ja tapahtumia, uudenlaisia infran ratkaisuja sekä menetelmiä liikenteen tutkimiseen.
Aineiston pohjana on laaja excel-taulukko, johon on koottu kaikki liikkumisen ohjauksen ja liikenneturvallisuuden hankkeet vuosilta 2015-2025. Taulukko sisältää perustiedot kaikista hankkeista sekä lisäksi hankkeen kohderyhmään, toimintaympäristöön, käsiteltyihin kulkutapoihin ja erityisteemoihin liittyviä asiasanoja. Asiasanojen avulla voi taulukosta suodattaa kiinnostavien teemojen hankkeita, joiden tuloksiin voi tutustuta Traficomin verkkosivuilla.
Liikkumisen ohjauksen valtionavustusta saaneet hankkeet
Traficom on jakanut liikkumisen ohjauksen valtionavustusta vuosittain jo useamman vuoden ajan. Alle on koottu viime vuosina valtionavustusta saaneet hankkeet, hankkeessa tuotettua materiaalia ja myönnetty valtionavustussumma.
Materiaali on hankkeiden tuottamaa ja siinä voi olla saavutettavuusongelmia.
Espoon kaupunki | Espoon bussipysäkkien esteettömyyskartoitus | 24 750 € |
Etelä-Karjalan liitto | Hinku Saimaalle! | 45 000 € |
Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä | Lasten itsenäisen liikkumisen ja joukkoliikenteen käytön edistämisen kokeilu | 29 377 € |
Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry | Pyörällä liikkeellä | 34 500 € |
Kotkan kaupunki | Linjasto yhdessä - Kotkan seudun joukkoliikenteen linjastouudistus vuorovaikutteisesti | 40 000 € |
Lapinjärven kunta | Lapinjärvellä pyöräillään | 2 523 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Suomen piiri ry | ILO - kestävää liikkumista koko perheellä | 25 590 € |
Mäntsälän kunta | Kutsupohjaisen joukkoliikenteen mahdollisuudet maaseutumaisessa ympäristössä, Pilotti: Mäntsälä | 16 500 € |
Oulun kaupunki | Oulun kaupungin kestävän liikkumisen viestinnän kehittäminen | 33 750 € |
Oulun kaupunki | Liikkumisen ohjaus Oulun kaupungin infrahankkeissa | 26 250 € |
Pirkkalan kunta | Jalankulun esteettömät matkaketjut | 12 375 € |
Protect Our Winters Finland ry | Kestävä liikkuminen lumiurheiluharrastuksissa | 35 047 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Fiksusti kouluun - kohti aktiivisia ja kestäviä koulumatkoja | 54 000 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Kestävä kulkutapamuutos kunnissa | 55 000 € |
Pyöräliitto ry | Suomi on pyöräilymaa | 50 000 € |
Tampereen kaupunki | Jalkakäytävien talvihoidon kustannukset ja talvihoidon vaikutus kävellen liikkumiseen | 52 500 € |
Turun kaupunki | Työmatkaliikkuminen Turun seudulla Fölin runkolinjastouudistuksen jälkeen | 26 560 € |
Uudenkaupungin kaupunki | Vuki-kummit -yhteisöllinen toimintamalli joukkoliikennepalvelun markkinointiin | 10 500 € |
Vaasan kaupunki | Kestävän liikkumisen arvopohjainen kampanjointi | 34 500 € |
Varsinais-Suomen liitto | Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2025 | 55 125 € |
Helsingin kaupunki | Helsingin yläkoululaisten kestävän liikkumisen ohjauksen kehityshanke | 37 000 € |
Helsingin seudun liikenne HSL | Liikkumisen ohjauksen nykytila ja kehittämistarpeet Helsingin seudun kunnissa | 24 320 € |
Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry | Kestävästi perille Keski-Suomessa Hankekortti, osahanke 1: Liikkuen, leikkien ja linkillä (pdf) Loppuraportti: Liikkuen, leikkien linkillä (pdf) Lio Oravan oivalluksia -tarinakortit (Ulkoinen linkki) Lio Oravan oivalluksia -tehtäväkirja (Ulkoinen linkki) JAPAn nettisivusto: Seikkaile lähiretkillä! (Ulkoinen linkki) | 56 000 € |
Joensuun kaupunki (hankkeessa mukana Kontiolahti ja Liperi) | Joensuun seudun joukkoliikenteen (JOJO-liikenne) strategia 2030 | 26 750 € |
Jyväskylän kaupunki | Bussiloikka kouluun - Oppia ja iloa kestävään liikkumiseen eppuluokkalaisille Tehtäväkirja eppuluokkalaisen kotiin (pdf) Kestävän liikkumisen draamapaja ja sanataidetunti 1-2 -luokkalaisille (pdf) Vinkkivihko - Kestävän liikkumisen oppituntimateriaaleja 1-2 -luokkalaisille (pdf) | 22 500 € |
Kaarinan kaupunki | Kestävästi kesät talvet | 17 552 € |
Kiteen kaupunki | Kestävän ja viisaan koulumatkaliikkumisen edistäminen Kiteellä | 25 050 € |
Kotkan kaupunki | Liikkumisen ohjaus Kotkan infrahankkeissa – LOKI | 31 200 € |
Kronoby kommun | Pigga pedister – Pirteästi pyöräillen 2.0 | 15 000 € |
Kuopion kaupunki | Kuopion seudun joukkoliikenteen Siilinjärven linjaston markkinointiviestintä | 15 750 € |
Kuopion kaupunki (hankkeessa mukana Siilinjärvi, Suonenjoki, Leppävirta ja Lapinlahti) | Kuopion MAL-seudun kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelma (SUMP) | 35 000 € |
Naantalin kaupunki | Pyöräpysäköinnin kehittäminen Naantalissa Naantalin pyörä- ja sähköpotkulautapysäköintisuunnitelma (pdf) Liite: Pyöräpysäköinnin ohje kaavoitukselle (pdf) Liite: Pyöräpysäköinnin kehittämisen hankekortit (pdf) Liite: Sähköpotkulautapysäköinnin kehittämisen hankekortit (pdf) | 14 775 € |
Oulun kaupunki (hankkeessa mukana Kempele, Ii, Liminka, Lumijoki, Hailuoto, Muhos ja Tyrnävä) | Oulun seudun pyöräpysäköinnin kehittäminen | 42 000 € |
Oulun seudun liikenne | Joukkoliikenne tutuksi lapsille ja nuorille | 24 700 € |
Pietarsaaren kaupunki | Pyöräpysäköintisuunnitelma Pietarsaaren kaupungin pyöräpysäköintisuunnitelma (pdf) Liite: Asukaskysely Pietarsaaren pyöräpysäköinnin kehittämisestä (pdf) | 18 750 € |
Porin kaupunki | Matkapuhelindatan hyödyntäminen vapaa-ajan liikkumisen ohjauksessa | 22 500 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Kestävä kulkutapamuutos kunnissa | 54 000 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Fiksusti kouluun – aktiivisen ja kestävän koulumatkaliikkumisen edistäminen | 53 025 € |
Pyöräliitto ry | Suomalaiset pyörille 2024 | 67 000 € |
Raahen kaupunki | Raahekyyti-kutsukyydin kehittämishanke | 27 000 € |
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU | Kestävän ja turvallisen liikkumisen ohjauksen työkalupakki Lapin 2. asteen oppilaitoksille Liite: Toimintamallikortit (pdf) Liite: Toimintamallien ideapakki (pdf) Liite: Muut toimintaideat (xlsx)
| 24 850 € |
Suomen kuntatekniikan yhdistys ry | Tilapäisten liikennejärjestelyiden kehittäminen kunnissa -jatkohanke (TILIKE2) | 15 000 € |
Suomussalmen kunta (hankkeessa mukana Hyrynsalmi, Puolanka, Ristijärvi ja Kuhmo) | Pohjoisen Kainuun viisaan liikkumisen suunnitelma Kainuun kuuden kunnan viisaan liikkumisen suunnitelma - storymap (Ulkoinen linkki) | 21 500 € |
Tampereen kaupunki | Taloyhtiöiden pyöräpysäköinnin parantaminen Tampereella Hankkeen loppuraportti: Asuinkiinteistöjen pyöräpysäköinnin kehittäminen Tampereella (pdf) | 25 000 € |
Tampereen kaupunki | Enemmän omin voimin! Kestävän liikkumisen edistäminen liikennepuistossa ja lasten arjen matkoilla | 41 000 € |
Tampereen seudun kuntayhtymä | Liikkumisen ohjaus pyöräliikenteen seudullisen pääverkon kehittämisessä Käyttäjälähtöisyys pyöräliikenteen pääreittien toteutuksessa (pdf) | 30 000 € |
Turun kaupunki | Leppoisaa liityntää Turkuun, LEPPIS | 30 000 € |
Turun kaupunki | Kävellen, pyöräillen, seikkaillen Hankkeen nettisivu (Ulkoinen linkki) Hankkeessa tuotettuja materiaaleja: Leikkivinkkivihkonen lasten parissa työskenteleville (pdf) Tips på lekar för dem som jobbar med barn (pdf) | 31 875 € |
Turun kaupunki (hankkeessa mukana Oulu, HSL ja Tampereen kaupunkiseutu) | Kestävän elämän kadut – kestävän liikkumisen makasiiniohjelma | 45 000 € |
Uudenkaupungin kaupunki (hankkeessa mukana Riihimäki, Akaa ja Pietarsaari) | Pienet joukot, iso merkitys -verkosto | 16 000 € |
Valonia / Varsinais-Suomen liitto | Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2024 | 60 000 € |
Vantaan kaupunki | Alakoululaisten liikkumisvalintojen taustat, case Vantaa | 22 650 € |
Akaan kaupunki ja Valkeakosken kaupunki | Akaan ja Valkeakosken pyöräliikenteen koordinaattoritoiminnan käynnistäminen. Hankkeen tavoite on vakituisen pyöräliikenteen koordinaattorin palkkaaminen Akaaseen ja Valkeakoskelle hankkeen tuloksena. Hankkeen tavoitteena on tarkentaa ja perustella koordinaattorin toimenkuvaa. Lisäksi tavoitteena on, että Akaassa ja Valkeakoskella toteutetaan hankkeen tuloksena kiireellisimmiksi määrittelyt pyöräliikenteen edistämisohjelman toimenpiteet ja että pyöräliikenteen viestintä tehostuu kaupungeissa ja että poikkihallinnollinen yhteistyö niin kaupunkien sisällä, välillä ja naapurikuntien sekä ELY:n kanssa paranee. Akaan pyöräilykatsaus 2023 (pdf) Akaan pyöräilybarometri 2023 (pdf) Valkeakosken pyöräilyviestinnän suunnitelma (pdf) Konsulttipyöräilykoordinaattorin kokemuksia ja vinkkejä kunnille palvelun hankintaan (pdf) | 20 000 € |
Helsingin kaupunki | Ilmari – ilmastoviisas liikkuja 5.–6. luokkalaisille suunnattu Ilmari-ympäristökasvatushanke jakaa tietoa liikkumisen ympäristövaikutuksista kestäviin liikkumistapoihin kannustavalla otteella. Hankkeessa lisätään tietoisuutta niin liikenteen globaaleista ilmastovaikutuksista kuin liikenteen paikallisista vaikutuksista erityisesti ilmanlaatuun ja ääniympäristöön. | 47 000 € |
Helsingin kaupunki | Stadi liikkeelle – Helsingin kaupungin työntekijöiden kestävän työmatkaliikkumisen edistäminen Hankkeessa selvitetään Helsingin kaupungin toimipisteiden kestävää työmatkaliikkumista edistävien olosuhteiden nykytilaa ja kehittämistarpeita. | 30 550 € |
Helsingin kaupunki | Jalkakäytävien talvihoidon vaikutukset kansanterveyteen ja yhteiskuntatalouteen, esiselvitys Esiselvityksen tavoitteena on laatia tutkimussuunnitelma tutkimukselle, jonka tavoitteena on selvittää talvihoidon laadun vaikutuksia eri kävelijäryhmien liikkumiseen ja liikkumisen muutoksista aiheutuneisiin kustannuksiin yhteiskunnalle. | 18 750 € |
Iisalmen kaupunki | Ihmeen sujuvasti pyörällä perille - Iisalmen pyöräpysäköinnin kehittämissuunnitelma (pdf) Hankkeessa toteutetaan pyöräpysäköinnin kehittämissuunnitelma Iisalmen keskustaajaman alueelle. | 18 000 € |
Itä-Lapin kuntayhtymä | Virtapailakka – Sisäinen saavutettavuus 365 -hanke Hankkeen tavoitteena on selvittää ja pilotoida vähäpäästöisiä yhteiskäyttöautoja joukkoliikenteelle vaihtoehtoisena ratkaisuna viiden Itä-Lapin kunnan alueella. Palvelu on suunnattu turisteille ja alueen työntekijöille. | 53 250 € |
Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry | Kuljetaan kestävästi Keski-Suomessa Hankkeen toimenpiteet koostuvat erilaisista kestävää liikkumista edistävistä kokeiluista, tapahtumista, kampanjoista ja viestinnästä. Fiksut arkimatkat, loppuraportti (pdf) Vinkkejä kauppakeskuksen kestävän työmatkaliikkumisen edistämiseen (pdf) Vinkkejä kestävämpään ja hauskempaan työmatkaliikkumiseen (pdf) | 70 000 € |
Jyväskylän kaupunki | Jyväskylän kaupungin liikkumisen ohjauksen hankekokonaisuus 2023. Hanke koostuu kahdesta työpaketista. Työpaketti 1: Opiskelijat fiksusti liikkeelle!
| 46 163 € |
Kaarinan kaupunki | Kaarina - Paras paikka pyöräillä Hankkeen päätavoitteena on työmatkapyöräilyn edellytysten parantaminen ja suosion lisääminen Kaarinassa tiiviissä yhteistyössä kaarinalaisten työnantajien ja paikallisen autokoulun kanssa. | 26 400 € |
Kronoby kommun | Pigga pedister – Pirteästi polkien Hankkeessa markkinoidaan pyöräilyä. Kampanjalla halutaan saada yhä useampi kuntalainen valitsemaan pyörän kulkutavakseen useammin ja aina kun se on mahdollista. Kampanjan kohderyhmät ovat kunnan työntekijät, kouluikäiset lapset sekä muut työikäiset asukkaat. | 23 500 € |
Lappeenrannan kaupunki | Kestävän liikkumisen ohjaaminen infrahankkeiden aikana Hankkeessa selvitetään parhaita käytänteitä infrahankkeiden työnaikaiselle kestävän liikkumisen ohjaamiselle. Hankkeen lopputuloksena syntyy kattava ohjeistus sitä, miten jo infrahankkeen suunnitteluvaiheessa huomioidaan turvalliset ja käytettävät ratkaisut kestäville liikkumismuodoille. | 30 000 € |
Nokian kaupunki | Nokian pyörä- ja sähköpotkulautapysäköinnin kehittämissuunnitelma (pdf) Työssä laaditaan pyöräpysäköinnin kehittämissuunnitelma, sisältäen pyöräpysäköinnin edistämisen periaatteet yleisillä alueilla; joukkoliikenteen solmukohtien ja yleisten alueiden pyöräpysäköinnin sijainnit sekä niille tavoiteltu laatutaso ja paikkamäärä; sekä periaatteet sähköpotkulautojen pysäköinnille. | 15 000 € |
Oulun kaupunki | Oulun työsuhdematkalipun markkinointi ja Ruskon joukkoliikenteen kehittäminen Hankkeen tarkoituksena on edistää Oulun seudun liikenteen uuden mallisen työsuhdematkalipun käyttöönottoa ja tarkastella Ruskon työpaikka-alueen linjan 19 kehittämistarpeita. Hanke ei toteutunut. | 27 485 € |
Protect Our Winters Finland ry (POW ry) | Talviurheilun, -liikunnan ja ulkoilun harrastajien viisas liikkuminen Hanke tuottaa ja jalkauttaa eri toimijoiden yhteistyöllä talviliikunnan ja ulkoilun harrastajille suunnatun liikkumisen ohjauksen palvelukokonaisuuden sekä järjestää kokeiluja, jotka kannustavat sidosryhmiä ottamaan ensiaskeleen kestävään liikkumiseen. Lisäksi hankkeessa markkinoidaan viisasta liikkumista ja edistetään sitä koskevaa tietoisuutta. | 34 619 € |
Pudasjärven kaupunki (hankkeessa mukana Kajaani, Kuhmo, Kuusamo, Puolanka, Siikalatva, Suomussalmi, Taivalkoski, Raahe, Muhos, Ii ja Vaala) | Ikäihmisten viisaan asiointiliikkumisen ohjelma (pdf) Hankkeen tavoitteina on edistää iäkkäiden itsenäistä arkiliikkumista ja asumista, selvittää asiointiliikkumisen tärkeimmät esteet (esteettömyys, kävely ja pyöräily sekä julkinen liikenne) sekä vähentää ikäihmisten henkilöautolla liikkumista. Lisäksi halutaan edistää ikäihmisten tietoisuutta ja edellytyksiä asiointimatkojen kävelemiseen, pyöräilemiseen ja liikkumiseen asiointiliikenteellä. | 35 850 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Fiksusti kouluun - aktiivisen ja kestävän koulumatkaliikkumisen edistäminen Hankkeen tavoitteina on, että aktiiviset ja kestävät kulkumuodot lisääntyvät lyhyillä koulumatkoilla ja että tieto- ja osaamisperusta aktiivisten ja kestävien koulumatkojen tueksi vahvistuu. Hanke on osa Fiksusti kouluun -ohjelmaa, jonka Pyöräilykuntien verkosto toteuttaa yhdessä Likes by Jamkin kanssa. | 51 750 € |
Pyöräliitto ry | Pyörät pyörimään & Pyörällä junaan 2.0 Hankkeen tavoitteina on lisätä suomalaisten pyörän käyttöä ja vähentää yksityisautoilua sekä siirtää erityisesti autolla tehtäviä matkoja pyörän ja junan muodostamiin matkaketjuihin. | 42 750 € |
Riihimäen kaupunki (hankkeessa mukana Pietarsaari, Uusikaupunki ja Akaa) | Matkaketjujen edistäminen ja kutsuliikenteen mahdollisuudet Hankeen tavoitteina on integroida kutsuliikenne paremmin osaksi nykyistä joukkoliikennettä ja siten palvelemaan asukkaiden kestäviä matkaketjuja, edistää kestäviin matkaketjuihin liittyvää viestintää ja markkinointia kutsuliikenteen näkökulmasta (eri pilottien painopisteet) sekä kasvattaa kutsuliikenteeseen liittyvää yhteistyötä ja asiantuntijuutta. | 121 944 € |
Suomen kuntatekniikan yhdistys ry | Tilapäisten liikennejärjestelyiden kehittäminen kunnissa (TILIKE) Hankkeen tavoitteena on katutöiden ja niiden liikennejärjestelyiden käytäntöjen valtakunnallinen systematisointi ja yhtenäistäminen oppaan, mallityyppikuvien sekä verkkokurssin avulla. Lopullisena tavoitteena on kaivutöistä ja niiden liikennejärjestelyistä johtuvien kadun käyttäjille kohdistuvien haittojen vähentäminen ja turvallisuuden parantaminen sekä viranomaisten ja kaivutöitä tekevien tahojen osaamisen sekä kuntakohtaisen ja kokonaisuuden seurannan kehittäminen. | 80 000 € |
Tampereen kaupunki | Kestävät matkat Tampereella 2023 Hankkeessa useampia kokonaisuuksia, muun muassa matkapuhelindatan hyödyntäminen liikkumisen ohjauksen suunnittelussa, pyröäilyagenttitoiminnan laajentamista sekä kestävän liikkumisen markkinointia ja viestintää. | 37 000 € |
Turun kaupunki | Fölin liikkuvan palvelupisteen toiminta Liikkuvan palvelupisteen tavoitteena on madaltaa kynnystä joukkoliikenteen käyttöön neuvomalla asiakkaita ja potentiaalisia asiakkaita mm. Fölin palveluiden käytössä. Liikkuva palvelupiste ohjaa kokonaisvaltaisesti kestävään kaupunkiliikkumiseen ja kannustaa siirtymään kohti ympäristöystävällisiä liikkumismuotoja eli joukkoliikennettä, kävelyä, pyöräilyä ja sähköpotkulautoja. Hanke ei toteutunut. | 36 600 € |
Turun kaupunki | Sparraamalla kestävää työmatkaliikkumista SPARKT Hankkeen tavoitteena on aloittaa kohdennetut liikkumisenohjaustoimenpiteet Turun alueen yrityksien työntekijöiden työmatkaliikkumisen muuttamiseksi kestävämmäksi sekä samalla testata niiden toimivuutta. Kokeilut keskittyvät erityisesti kävelyn ja pyöräilyn toimenpiteisiin. | 28 000 € |
Vaasan kaupunki | Arvot kestävän liikkumisen edistämisessä Työn tavoitteena on löytää vastauksia siihen, missä määrin voidaan ymmärtää asukkaiden muutosvalmiutta erilaisille kestävän liikkumisen edistämistoimille ja miten arvopohjaista kuluttajatietoa voidaan aktiivisesti hyödyntää liikennesuunnittelussa, osallistamisessa ja päätöksenteossa. | 45 000 € |
Valonia/Varsinais-Suomen liitto | Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2023 Hanke jakautuu kahteen pääteemaan: työpaikkojen liikkumisen ohjaus ja kestävän liikkumisen toimien edistäminen kunnissa. Hanke sisältää näiden teemojen alla laajasti erilaisia toimenpiteitä. Valonian liikkumisen ohjauksen hankesivu (Ulkoinen linkki) Työmatkaliikkumiskyselyn mallipohja työpaikoille (Ulkoinen linkki) Ilmastoviestintä kunnissa -materiaalipaketti (Ulkoinen linkki) | 67 800 € |
Vantaan kaupunki | Kävely-ympäristö ja palveluiden saavutettavuus Vantaan Korsossa ja Hakunilassa Hankkeen tavoitteen on kehittää Vantaan kaupunkikeskuksista käveltävämpiä palvelujen saavutettavuuden ja reitistön yhdistävyyden osalta, palvellen samalla kaupunkikeskusten viihtyisyyttä ja elinvoimaisuutta sekä aiemmin laaditun kävelyn edistämisohjelmien ja käveltävyyden kehitystoimien tarkentamista ja konkretisointia eri käyttäjäryhmien näkökulmasta. | 36 000 € |
Akaan kaupunki | Viksun liikkumisen Akaa: kutsuliikenne ja kaupunkipyörät osaksi Akaan liikkumispalvelujen matkaketjuja. Hankkeessa kehitetään Akaan kutsupohjaisia liikkumispalveluita asiakasystävällisemmiksi ja tuodaan palvelut paremmin asukkaiden ja vierailijoiden tietoisuuteen teknologian ja markkinoinnin avulla hyödyntäen Matkahuollon palveluita. Hankkeen loppuraportti (pdf) (samassa raportissa kuin Inkoon hanke) | 31 275 € |
Espoon kaupunki | Kestävän liikenteen viestintä kohde- ja yhteiskehittäjäryhmien kanssa (pdf) Hankkeessa kehitetään kestävän liikenteen viestintää yhteistyössä muutaman kohde- ja yhteiskehittäjäryhmän kanssa ja viestitään Espoon tilanteesta kestävän liikenteen saralla tavoitteena saada markkinoinnin ja viestinnän keinoin kestävän kehityksen liikenteen toiminnalle enemmän vaikuttavuutta. | 41 400 € |
Espoon kaupunki | Pyörien ja mikroliikkumismuotojen liityntäpysäköinnin kehittämissuunnitelma (pdf) Hankkeen tavoitteena on tarkentaa aiemmin kehitettyä pyöräpysäköinnin potentiaalia tarkoituksena toteuttaa liityntäpysäköintiä asemilla ja pysäkeillä huomioiden uudet, kaupunkikuvassa yleistyneet liikkumistavat, kuten sähköpotkulaudat. | 23 000 € |
Etelä-Karjalan liitto | Kaakkois-Suomen kestävän liikkumisen suunnitelma (pdf) Hankkeessa laaditaan kestävän liikkumisen suunnitelma Kaakkois-Suomeen, jonka tavoitteena on tarkastella ympäristön ja yhteiskunnan kannalta suotuisia kulkutapoja. | 45 000 € |
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö HOAS | Kestävän liikkumisen konsepti HOAS:lle (pdf) Hankkeen tavoitteena on kehittää HOAS:ille modulaarinen kestävän liikkumisen konsepti asukasvuorovaikutusta hyödyntäen. Tavoitteena on myös kasvattaa kestävän liikkumisen keinoin HOAS:in opiskelija-asuntotarjonnan houkuttelevuutta keskusta-alueiden ulkopuolella | 33 750 € |
Imatran kaupunki | Hankkeen tavoitteena on lisätä kestävien kulkutapojen osuutta erityisesti Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien välillä. Hankkeessa kartoitetaan yhteysvälivaihtoehdot ja niihin liittyvät liityntäpysäköinnit sekä parannetaan matkaketjujen markkinointia ja viestintää tavoitteena lisätä asukkaiden tietoutta liikkumismahdollisuuksista ja kannustaa uusien matkaketjujen kokeilemiseen. | 16 313 € |
Inkoon kunta (hankkeessa mukana Riihimäki, Sysmä, Padasjoki, Porvoo ja HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu) | Kutsukyyti saumattomaksi osaksi joukkoliikenteen matkaketjuja Hankkeen tavoitteena on kehittää kutsupohjaisia liikkumispalveluja asiakasystävällisemmiksi hyödyntäen Matkahuollon palveluita. Hankkeessa tuodaan nykyiset ja uudet kutsukyytipalvelut muun joukkoliikenteen rinnalle valtakunnalliseen reittioppaaseen, mahdollistetaan kutsukyytipalveluiden tilaaminen osana joukkoliikenteen matkaketjua ja tuodaan palvelut paremmin asukkaiden ja vierailijoiden tietoisuuteen. Hankkeen loppuraportti (pdf) (samassa raportissa kuin Akaan hanke) | 115 500 € |
JAPA ry | Kuljetaan fiksusti Keski-Suomessa Hankkeen tavoitteena on viisaan liikkumisen edistäminen Keski-Suomessa pyrkien erityisesti kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuuksien lisäämiseen. Hanke toteutetaan kahtena osahankkeena. Hankekokonaisuus sisältää useita kampanjoita ja hanke kokoaa yhteen liikkumisen ohjauksen toimijat erityisesti Jyväskylän seudulla. | 60 000 € |
Jyväskylän kaupunki | Jyväskylän kaupungin liikkumisen ohjauksen hankekokonaisuus 2022 Hankekokonaisuuden tavoitteena on arvioida Jyväskylässä toimivien yhteiskäyttöauto- ja sähköpotkulautapalveluiden vaikutusta ja potentiaalia osana kestäviä matkaketjuja. Tavoitteena on myös käynnistää työmatkaliikkumisen edistämisen yhteistyö YmpyräKS-yritysverkoston (Keski-Suomen yritysten ympäristövastuullisuusverkosto) ja verkostossa toimivien yritysten kanssa sekä kannustaa asukkaita viisaisiin liikkumisvaihtoehtoihin. Yhteiskäyttöautot ja sähköpotkulaudat Jyväskylässä (pdf) Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen verkostoyhteistyö YmpyräKS-yritysverkoston kanssa (pdf) | 23 200 € |
Kajaanin kaupunki | Kajaanin liikkumisen ohjauksen suunnitelma ja kestävien matkaketjujen kehittäminen. (pdf) Hankkeen tavoitteena on laatia Kajaaniin liikkumisen ohjauksen suunnitelma sekä kestävien matkaketjujen kehittämissuunnitelma, jossa selvitetään kaupunkipyöräjärjestelmän toteuttamisedellytykset sekä liityntäpyöräpysäköinnin periaatteet. | 15 000 € |
Kiteen kaupunki | Työmatkaliikkumisella hyvinvointia (pdf) Hankekokonaisuuden tavoitteena on kannustaa asukkaita työmatkapyöräilyyn ja -kävelyyn. Hankekokonaisuudessa keskitytään liikkumisen ohjaukseen viestinnän keinoin, pyöräpysäköinnin kehittämislinjauksiin ja ohjeistukseen sekä asukaslähtöiseen kävelyn ja pyöräilyn reittien kehittämiseen ja liikkumisen ohjaukseen. | 27 300 € |
Kittilän kunta (hankkeessa mukana Kolari, Muonio ja Enontekiö) | Tunturi-Lapin kestävän liikkumisen strategia (pdf) Hankkeessa toteutetaan neljän kunnan (Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio) yhteinen Kestävän liikkumisen strategia. Strategiaan sisältyy kävelyn ja pyöräilyn edistäminen taajamissa ja matkailualueilla, tavoiteverkkosuunnitelma taajamissa ja matkailualueilla sekä arktisen haja-asutusalueen kestävän liikkumisen suunnitelma harvaan asutuilla alueilla. | 60 000 € |
Kotkan kaupunki (hankkeessa mukana Hamina ja Pyhtää) | Kotkan seudun matkaketjujen kehittämissuunnitelma Hankkeen tavoitteena on Kotkan seudun matkaketjujen kehittämissuunnitelma, jossa asetetaan tavoitteet ja toimenpiteet matkaketjujen houkuttelevuuden edistämiseksi tuleville vuosille. Hankkeen esittely webinaarissa 25.4.23 (pdf) (loppuraportti julkaistaan myöhemmin) | 36 000 € |
Kouvolan kaupunki | Pyörällä töihin - Kouvola Hankkeen tavoitteena on lisätä pysyvästi pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuutta Kouvolan kaupungin työntekijöiden keskuudessa. Hankkeessa hyödynnetään kyselyitä ja olosuhdekartoitusta, joiden pohjalta laaditaan toimenpide-ehdotus ja kustannusarvio. Hanke ei toteutunut | 12 500 € |
Kurikan kaupunki | Kurikan työpaikkojen liikkumisen ohjaus (pdf) Hankkeen tavoitteena on edistää kestävää työmatkaliikkumista laatimalla Kurikan kaupunkiorganisaatiolle ja 3-4 muulle organisaatiolle liikkumissuunnitelmat, jossa kartoitetaan nykytilanne ja määritetään toimenpiteet henkilöstön kestävän liikkumisen edistämiseksi. | 22 500 € |
Lahden kaupunki | Tiedosta kestävämmät kulkutavat (Ulkoinen linkki) Hankkeessa kootaan ja analysoidaan kouluikäisten liikkumistietoa nuorten terveysdatan ja nuorten kokemusten pohjalta tavoitteena löytää vaikuttavimmat tavat edistää nuorten kävelyä ja pyöräilyä. Hankkeen tavoitteena on myös laskea kävelyn ja pyöräilyn lisäämisen kustannushyötyjä terveyteen ja ympäristöön liittyen ja hyödyntää saatua tietoa Lahden kaupungin lisäksi myös koko Päijät-Hämeessä. | 26 500 € |
Lappeenrannan kaupunki | Joukolla virkistäytymään - joukkoliikenne ja pyöräily osana vapaa-ajan liikkumista. (pdf) Hankkeen tavoitteena on lisätä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn osuutta vapaa-ajalla tehtävistä matkoista ja vähentää autolla yksin tehtäviä matkoja. Hankkeessa kartoitetaan luontokohteiden ja keskeisten palveluiden äärellä olevat paikallisliikenteen pysäkit, pyöräilyn pää- ja aluereitit sekä mahdolliset pyöräpysäköinnit ja laaditaan opaskarttoja. | 30 000 € |
Lappeenrannan kaupunki | Hankkeen tavoitteena on lisätä kestävien kulkutapojen osuutta erityisesti Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien välillä. Hankkeessa kartoitetaan yhteysvälivaihtoehdot ja niihin liittyvät liityntäpysäköinnit sekä parannetaan matkaketjujen markkinointia ja viestintää tavoitteena lisätä asukkaiden tietoutta liikkumismahdollisuuksista ja kannustaa uusien matkaketjujen kokeilemiseen. | 14 063 € |
Oulun kaupunki | Oulun ydinkeskustan keskitetyn pyöräpysäköinnin selvitys (pdf) Hankkeessa selvitetään mahdollisuudet ja vaihtoehdot saada Oulun keskustaan keskitetty pyöräpysäköintilaitos. Tavoitteena on lisätä polkupyörän käyttöä keskustaan suuntautuvilla matkoilla tarjoamalla keskustassa laadukas ja turvallinen pyöräpysäköintipaikka. | 22 238 € |
Protect our winters Finland ry (POW) | Talviurheilun, -liikunnan ja ulkoilun harrastajien viisas liikkuminen (pdf) Hankkeen tavoitteena on tuottaa ja jalkauttaa eri toimijoiden yhteistyöllä talviliikunnan ja ulkoilun harrastajille suunnattu liikkumisen ohjauksen palvelu sekä markkinoida viisasta liikkumista ja edistää sitä koskevaa tietoisuutta yhteisöään ja kumppaniverkostoaan hyödyntäen. | 31 680 € |
Pyöräilykuntien verkosto | Kestävä kulkutapamuutos kunnissa - kohti inklusiivista liikennekulttuuria (pdf) Hankekokonaisuuden tavoitteena on vahvistaa nykyisen liikennepolitiikan periaatteita: kestävät kulkumuodot tulisi nähdä ensisijaisina suhteessa henkilöautoliikenteeseen sekä liikennejärjestelyissä että liikenneinvestoinneissa. Hankekokonaisuuden toisessa osassa pyritään vauhdittamaan edistämistyötä vierailemalla kunnissa ja toisessa selvitetään viihtyisän kävely-ympäristön erityispiirteitä ja edellytyksiä sekä jaetaan tietoa kävelyn houkuttelevuuden ja kulkumuoto-osuuden lisäämiseen. Liite: Kaikki käyttäjät huomioiva inklusiivinen infrastruktuuri (pdf) Liite: Kävelyn ja pyöräliikenteen turvalliset ja sujuvat risteysjärjestelyt (pdf) Liite: Kylätie & 2-1-tie (pdf) | 30 000 € |
Pyöräilykuntien verkosto | Fiksusti kouluun – aktiivisen ja kestävän koulumatkaliikkumisen edistäminen (pdf) Hankkeen tavoitteena on lisätä aktiivisia ja kestäviä kulkutapoja ja vähentää henkilöautoliikennettä koulumatkoilla. Hankkeessa pyritään vaikuttamaan laaja-alaisesti julkiseen keskusteluun, asenteisiin ja konkreettiseen liikenneympäristöön. Tavoitteeseen pyritään valtakunnallisen koordinaatiotyön, systemaattisen tiedonkeruun, paikallisesti toteutettavien toimenpiteiden ja aktiivisen viestinnän ja sisällöntuotannon avulla. | 45 000 € |
Pyöräliitto | Pyöräilytalvi, Pyörällä junaan ja Suomalaiset Pyörille Hanke on vuosittainen kampanja, jonka tavoitteena on kasvattaa pyöräliikenteen ympärivuotista osuutta. Kampanja lisää tietoa pyöräliikenteen mahdollisuuksista markkinoinnin, viestinnän ja tiedollisen ohjauksen keinoin sekä sosiaalisessa mediassa että perinteisessä mediassa. | 30 000 € |
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä | Pyörällä, potkulaudalla ja bussilla Päijät-Sotessa - PPBP (pdf) Hankkeen tavoitteena on etsiä keinoja, joilla Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä (Päijät-Sote) työnantajana voisi kannustaa henkilöstöään lisäämään arkiliikuntaa päivittäisillä työmatkoillaan. | 59 698 € |
Raahen kaupunki (hankkeessa mukana Kalajoki, Etelä-Karjala, Kemiönsaari, Parainen, Pyhä-Luosto, Naturpolis, Inari ja Ylläs) | Digitaaliset matkaketjut & saavutettavuus (pdf) Hankkeessa pyritään toteuttamaan liikennepalvelutuotannon digiloikka ja nostamaan alueellisen digipalvelutaso kaupunkiseutujen tasolle pilotin avulla. Hankkeessa rakennetaan digitaalisten saavutettavuus- ja matkaketjupalveluiden viestinnän ja markkinoinnin konsepti ja toimintamalli. | 63 000 € |
Rauman kaupunki | Hankkeessa kehitetään Rauman kaupungin työmatkaliikenteen käytäntöjä ja henkilöstöpolitiikkaa siten, että ne kannustavat kaupungin henkilöstöä kestävään liikkumiseen. | 17 943 € |
Sipoon kunta | Kestävästi Sipoonkorpeen (pdf)(Ulkoinen linkki) Hankkeen tavoitteena on parantaa Sipoonkorven saavutettavuutta julkisella liikenteellä. Tavoitteena on saada julkiset yhteydet järjestettyä kannattavasti ja matkustajamäärät nousuun laatimalla valmiit markkinointi- ja viestintäsuunnitelmat ja aineistot. | 30 000 € |
Tampereen kaupunki | Hankkeessa kootaan yhteen kaupungin pyöräliikenteen uusien mahdollisuuksien ja kaupunkipyörien markkinointia ja liikkumisen ohjauksen toimenpiteitä. Kaupunkipyörien käyttäjiksi houkutellaan erityisesti opiskelijoita ja yritysten työntekijöitä tavoitteena saada kaupunkipyörät osaksi työsuhde-etuja. | 40 000 € |
Turun kaupunki | Pienliikenteen matkaketjujen kehittämishanke (PIMAKE) (pdf) Hankkeessa laaditaan pienliikennevälineiden pysäköinnin yleissuunnitelma konsultin avulla. Hankkeessa tunnistetaan pienliikennevälineiden pysäköinnin lisäämistarve ja laaditaan uusi pienliikennevälineiden pysäköinnin strategia sekä pienliikennevälineiden pysäköintipaikkojen toteutusohjelma. | 30 600 € |
Uudenkaupungin kaupunki | Uudenkaupungin autotehtaan työmatkaliikenteen kehittäminen (pdf) (Workplace mobility management plan for VA in Uusikaupunki) Hankkeen tavoitteena on vähentää liikenteestä aiheutuvia päästöjä ja lisätä kestävien kulkutapojen houkuttelevuutta ja osuutta Valmet Automotiven Uudenkaupungin auto- ja akkutehtaiden henkilöstön työmatkoilla tukien samalla yrityksen hiilineutraaliutta ja työvoiman saatavuutta. | 19 500 € |
Vaasan kaupunki | Vaasan kaupungin työtekijöiden liikkumisen ohjaus (pdf) Hankkeen tavoitteena on kehittää palvelu, jolla autetaan kaupungin eri organisaatioita edistämään kestävää työmatkaliikkumista. Palvelussa kehitetään kannustimet, joilla työnantaja motivoi työntekijät liikkumaan kävellen ja pyöräillen. | 27 123 € |
Valonia | Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2022 (Ulkoinen linkki) Hankkeen pääteema on varsinaissuomalaisten työpaikkojen liikkumisen ohjaus ja aikaisempina vuosina tehtyjen työkalujen ja materiaalien jalkauttaminen kuntien aktiiviseen käyttöön. Hankkeen avulla halutaan kannustaa niin työpaikkoja kuin kuntia kokonaisvaltaisten kestävän liikkumisen suunnitelmien edistämiseksi. | 60 000 € |
Vantaan kaupunki | Pyöräväylien elinkaarivaikutukset (pdf) Loppuraportin tiivistelmä (pdf) Hankkeen tavoitteena on selvittää ja määrittää nykystandardien mukaisten pyöräväylien toteutuksen elinkaarivaikutukset erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteiden ja edelleen pyöräväylien investointiohjelmien perusteluiksi. Työssä verrataan myös pyöräväylien ja muiden väylien päästövaikutuksia suhteutettuna väylien kapasiteettiin. | 15 300 € |
Vantaan kaupunki | Liikkumisen ohjaus vantaalaisissa yrityksissä (pdf) Hankkeen tavoitteena on käynnistää kestävän työmatkaliikkumisen edistämistyö ja pilotoida uudenlaisia työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamalleja kohdealueilla. Lisäksi tavoitteena on selkeyttää kaupungin roolia työpaikkojen liikkumisen ohjauksessa ja tunnistaa Vantaan kaupungille soveltuvia toimintamalleja kaupungin ja elinkeinoelämän ilmastokumppanuutta varten. | 33 750 € |
Ähtärin kaupunki (hankkeessa mukana Alavus) | Matkailukohteiden kestävät matkaketjut (pdf) Hankkeessa pyritään löytämään ratkaisuja kestävien matkaketjujen edistämiseen ja yksityisen henkilöautoilun hillitsemiseen Alavuden ja Ähtärin matkailukohteissa hyödyntämällä edistyksellistä matkapuhelinten liikkumisdataa ja kokoamalla työpajoihin alueen matkailu- ja kuljetusyrittäjiä. | 26 250 € |
Haminan kaupunki | Haminan pysäköintistrategian laatiminen Hanke ei toteutunut | 25 500 € |
Hangon kaupunki | Hangon keskustan kävelypainotteisuuden lisääminen | 30 000 € |
Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä (HSY) | Dallaus for dummies - löydä oma kävelytyylisi! -kampajan toteuttaminen. | 33 000 € |
HSL | Jalankulun ilmeen päivitys eri konteksteihin sopivaksi ja saavutettavuuskriteerit täyttäväksi sekä kävelyn viestintä- ja markkinointisuunnitelma lähivuosille. Hanke ei toteutunut | 32 550 € |
Imatran kaupunki | Työmatkaliikenteen kehittämishanke. | 23 141 € |
JAPA ry | FIKSU – Fiksusti liikkeellä Keski-Suomessa -hankekokonaisuus Osahankkeen 1 loppuraportti (pdf) Liite 1: Liikutaan lihasvoimin -arkiliikuntakampanja Liikkujan apteekeille (pdf) | 80 000 € |
Jyväskylän kaupunki | Liikkumisen ohjauksen hankekokonaisuus, sisältäen työpaikkojen liikkumisenohjausta sekä viestintä- ja markkinointikampanjoita. Jyväskylän loppuraportti (pdf) | 50 000 € |
Keskipohjalaiset kylät ry. | Harrastuksiin kulkemisen Keski-Pohjanmaan malli | 26 400 € |
Keski-Suomen liitto | 25 000 € | |
Kouvolan kaupunki | Kouvolan joukkoliikenteen ja pyöräilyn yhteensovittaminen. | 15 000 € |
Kuopion kaupunki | Kuopion keskustan pyöräpysäköinnin kehittämissuunnitelma. | 27 795 € |
Lahden kaupunki | ”Meidän koulu kävelee ja polkee” -hanke. | 31 000 € |
Liikuntatieteellinen seura | Suomi kävelee – kävelybuumi pysyväksi ilmiöksi -hanke. | 55 000 € |
Limingan kunta | Limingan Fiksun liikkumisen suunnitelman päivittäminen. | 19 250 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Fiksusti kouluun – aktiivisen ja kestävän koulumatkaliikkumisen edistäminen. | 60 000 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Kestävä kulkutapamuutos kunnissa -hankekokonaisuus. | 40 950 € |
Pyöräliitto ry | Pyöräilyyn liittyvät valtakunnalliset kampanjat, mm. pyöräilytalvi 2021 -kampanjan valtakunnallinen koordinointi sekä työsuhdepyörä käyttöön -kampanja. | 60 000 € |
Päijät-Hämeen liitto | Päijät-Hämeen kuntien liikkumisen ohjaustyön käynnistäminen. | 27 500 € |
Rauman kaupunki | Kävelystrategian jalkauttaminen Vanhassa Raumassa. | 16 000 € |
Riihimäen kaupunki | 28 162 € | |
Tampereen kaupunki | Hankkeen tavoitteena on kehittää uusi kaupungin henkilöstön kestävää liikkumista tukeva toimintamalli, liikkumisen budjetti. Liikkumisen budjetti on toimintamalli, jonka avulla voidaan joustavasti tukea henkilöstön liikkumista kestävämmillä kulkutavoilla. | 25 000 € |
Tampereen kaupunkiseutu | Seudun pysäköintiperiaatteiden täydennys ja toimeenpano. | 30 000 € |
Tornion kaupunki | Lapin talvipyöräilyn edistäminen. | 12 000 € |
Turun kaupunki | Liikkumispalvelut turvallisesti osaksi lähiympäristöä LIPATOL -hanke. | 30 000 € |
Valonia / Varsinais-Suomen liitto | Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2021 -hankekokonaisuus. Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmien mallipohja (Ulkoinen linkki) Turun kaupunkiseudun pyöräilykatsaus (Ulkoinen linkki) Liikenteen ja liikkumisen sivut Varsinais-Suomen liiton sivujen alaisuudessa (Ulkoinen linkki) Varsinais-Suomen liikenneympäristökysely (pdf)(Ulkoinen linkki) | 60 000 € |
Vantaan kaupunki | Kestävät ja terveelliset työmatkat muuttuneessa maailmassa. Hankkeen tuloksena syntyy Vantaan kaupungin henkilöstön kestävän ja terveellisen liikkumisen edistämissuunnitelma. | 28 000 € |
Espoon kaupunki | Hankkeessa kehitetään markkinalähtöisiä mikroliikkumispalveluita osaksi opiskelu- ja työmatkaketjuja. | 30 000 € |
Haminan kaupunki | Haminan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma | 30 750 € |
Helsingin seudun liikenne | Työn tavoitteena on edistää kestävää liikkumista HSL-alueen keskisuurissa yrityksissä. | 11 213 € |
Hyvinkään kaupunki | Hankkeen tarkoituksena on osallistaa tulevat Kipinä-talon käyttäjät mukaan viisaan liikkumisen edistämistyöhön, jotta mahdollisimman moni kulkisi sinne jalan, pyörällä tai joukkoliikenteellä heti talon toiminnan käynnistyttyä. | 25 370 € |
Hämeen ammattikorkeakoulu | Hankkeen tavoitteena on tehdä Kanta-Hämeeseen pyöräilyn edistämissuunnitelma. | 40 000 € |
Hämeenlinnan kaupunki | Joukkoliikenteen markkinointi ja brändäys Hämeenlinnan seudulla | 20 000 € |
Hämeenlinnan kaupunki | Tavoitteena on luoda alueellista työpaikkojen liikkumisen ohjauksen verkostoa Hämeenlinnaan. Verkostotyön kautta tavoitellaan kestävien kulkumuotojen kulkutapaosuuksien kasvua ja alueen työpaikkojen sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. | 30 000 € |
JAPA ry | Kestävän liikkumisen edistäminen Jyväskylän alueella sekä urheiluseurojen liikkumisen ohjauksen kehittäminen Osahanke 1 loppuraportti (pdf) Liite 1: Sähköpyöräkokeilu Jyväskylän kaupungin hallintokorttelin (pdf) | 85 000 € |
Jyväskylän kaupunki | Yhteiskäyttöautopalvelun kehittäminen sekä liikkumisen ohjauksen vaikuttavuustutkimus | 45 975 € |
Kangasalan kaupunki | Hankkeessa kehitetään Kangasalan linja-autoliikenteen solmupysäkkejä palvelutason ja pyöräliitynnän näkökulmasta | 17 895 € |
Kempeleen kunta | Työpaikkojen liikkumisen ohjaus kunnassa sekä kestävän liikkumisen olosuhteiden edistämisen ohjekortit Kempele ohjekortit kestävän liikkumisen edistämiseksi kiinteistöissä. (pdf) | 18 750 € |
Kotkan kaupunki | Hankkeessa kehitetään kaupungin henkilöstön kestävää liikkumista ja käynnistetään kestävän liikkumisen työnantajaverkosto. Lisäksi laaditaan kaupungille pysäköintipolitiikka. | 40 000 € |
Kouvolan kaupunki | Joukkoliikenteen markkinointi ja brändäys | 17 700 € |
Kuopion kaupunki | Yhteiskäyttöautopalveluiden kehittäminen | 45 000 € |
Kurikan kaupunki | Kurikan kestävän liikkumisen suunnitelma | 18 750 € |
Lahden kaupunki | Tavoitteena on kehittää eri kulkumuotojen liityntäpysäköintiä joukkoliikenteen uuden runkolinjaston varrella. Loppuraportti: 1.1. Paikkojen määrittäminen (pdf) 1.3. Kohteet ei jatkosuunnitteluun (pdf) | 26 250 € |
Lahden kaupunki | Hankkeessa laaditaan kuudelle konserniyhtiölle etenemissuunnitelma viisaan liikkumisen käytäntöjen kehittämiseen ja konserniohjeen linjauksen toteuttamiseen. | 27 375 € |
Lappeenrannan kaupunki | Työssä laaditaan laaja-alainen kestävän liikkumisen suunnitelma, joka perustuu jatkuvaan vuorovaikutukseen asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. | 45 000 € |
Oulun kaupunki | Oulun kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelmassa kootaan yhteen liikenteen nykytilatiedot ja asetetaan tavoitteet sekä luetellaan toimenpiteet, joilla liikkumista kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä lisätään Oulussa. Oulun kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelman (SUMP) (Ulkoinen linkki) Osana Oulun kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelmaa tehdään Ruskon alueelle suuntautuva työmatkaliikenteen nykytilaselvitys, arvioidaan kehittämistarpeet sekä ideoidaan ratkaisuja kestävien kulkumuotojen osuuden kasvattamiseksi kiinnittäen erityisesti huomiota joukkoliikenteen kehittämistarpeisiin. | 50 000 € |
Paimion kaupunki | Hankkeessa laaditaan monipuoliseen keinovalikoimaan pohjautuva jalankulun ja pyöräilyn edistämisohjelma. | 15 000 € |
PAM ry | Hankkeessa kehitetään kiinteistöpalvelualan työpaikkojen liikkumisen ohjausta viestinnän ja liikkumissuunnitelmien avulla. Hanke ei toteutunut | 29 600 € |
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri | Hankkeessa laaditaan liikkumisen ohjauksen suunnitelma ja pysäköintistrategia. | 30 000 € |
Porin kaupunki | Viisaan liikkumisen edistämistyön käynnistäminen Porissa | 12 400 € |
Porvoon kaupunki | Kestävien liikkumisvalintojen markkinointi ja tiedotus | 15 000 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Tavoitteena on lisätä kestävien kulkutapojen houkuttelevuutta ja vaikuttaa arjen kulkutapavalintoihin purkamalla kävelyn ja pyöräilyn todellisia ja kuviteltuja esteitä. | 75 000 € |
Pyöräliitto ry | Pyöräilyn edistäminen Pyöräilytalvi 2020 –kampanjan valtakunnallisella koordinoinnilla ja Suomalaiset pyörille – mediaviestintäkampanjan avulla. | 50 000 € |
Raaseporin kaupunki | Raaseporin viisaan liikkumisen edistämisohjelma | 30 000 € |
Rakennustietosäätiö RTS sr | Hankkeessa toteutetaan koulutuskiertue, jolla lisätään keskeisten sidosryhmien tietoisuutta työmatkapyöräilyn hyödyistä, edellytyksistä ja uuden ohjeistuksen olemassaolosta sekä levitetään aktiivisesti uudistetun RT-ohjekortin ydinsisältöjä. | 8569 € |
Rauman kaupunki | Rauman kaupungin kävelyn edistämisstrategia | 29 800 € |
Tampereen kaupunki | Tavoitteena on alueellisen junaliikenteen Pirkanmaan pilotin tukeminen palvelumuotoilun, parannetun asiakasinformaation ja markkinoinnin keinoin. | 50 000 € |
Tampereen kaupunki | Tavoitteena on NääSMaas -harrastuskyytipalvelun kehittäminen. | 45 000 € |
Tampereen kaupunki | Tapahtumien kestävän liikkumisen edistäminen | 20 000 € |
Vaasan kaupunki | Joukkoliikenteen markkinointi ja brändäys | 30 000 € |
Varsinais-Suomen liitto / Valonia | Liikkumisen ohjauksen toimenpidesuunnitelma Varsinais-Suomeen 2021–2025 Liite: Varsinais-Suomen liikkumisen ohjauksen toimenpidesuunnitelma 2021-2025 (pdf) | 50 000 € |
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri | Hankkeessa pyritään työpaikkojen liikkumisen ohjaukseen pyöräilyn edistämisen keinoin. | 30 000 € |
Espoon kaupunki | Kestävä Espoo – ohjelman toimenpiteet | 43 500 € |
Helsingin seudun liikenne | Potkulautapilotti ja kutsuliikennepilotti. Hankkeiden markkinointi ja viestintä. | 40 000 € |
Helsingin kaupunki | Koululaisille suunnatulla Kulkuri-ympäristökasvatustyöllä jaetaan tietoa liikkumisen ilmasto- ja ympäristövaikutuksista. | 21 000 € |
HUS kuntayhtymä | Hankkeessa laaditaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Meilahden sairaala-alueen kestävän liikkumisen edistämisohjelma. | 44 938 € |
Hyvinkään kaupunki | Hankkeen tavoitteena on lisätä kestävillä kulkumuodoilla tehtyjen matkojen määrää Hyvinkäällä. Hanke painottuu työmatkoihin. Pilottiin osallistuville tarjotaan ns. kestävän liikkumisen personal trainer –palvelua. | 20 625 € |
Imatran kaupunki | Tavoitteena on lanseerata kaupungissa käynnistettävä yhteiskäyttöautopalvelu. | 30 000 € |
JAPA ry | Tavoitteena on viisaan liikkumisen edistäminen Keski-Suomessa ja laajemmin valtakunnan tasolla. Tavoitteena mm. tukea Jyväskylän seudun kestävän liikkumisen kulkutapatavoitteita ja koota yhteen alueen liikkumisen ohjauksen eri toimijat. | 70 000 € |
Joensuun kaupunki | Työssä määritellään Joensuuhun soveltuvia kestävien liikennemuotojen käyttöä edistäviä toimenpiteitä. | 25 000 € |
Jyväskylän kaupunki | Kaupunkipyörät Jyväskylään | 50 000 € |
Järvenpään kaupunki | Väliaikaisten koulureittien liikkumisen ohjaus Järvenpäässä. | 31 820 € |
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri | Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin liikkumissuunnitelman ja toimenpideohjelman toteuttamisen jatkaminen. | 10 323 € |
Kirkkonummen kunta | Kestävän liikkumisen edistämistyön käynnistäminen Kirkkonummella. Kestävän liikkumisen edistämistyön jatkuvuuden takaamiseksi tavoitteena on kytkeä se osaksi liikenneturvallisuustyöryhmän toimintaa. | 27 900 € |
Kotkan kaupunki | Kotkan kestävän liikkumisen ohjelma | 60 000 € |
Kouvolan kaupunki | Hankkeessa tarkoituksena on kartoittaa kaupungin henkilökunnan työmatkaliikkumista ja sitä kautta selvittää keinoja kulkutapavalintojen muuttamisesta kestävimmiksi. | 20 000 € |
Lahden kaupunki | Paavolan kampuksen viisaan liikkumisen edistämishankkeen tavoitteena on resurssiviisaan, turvallisen ja terveellisen liikkumisen edistäminen kampuksen suunnittelussa. | 35 000 € |
Lohjan kaupunki | Lohjan pyöräilyn edistämisohjelman toteuttaminen liikkumisen ohjauksen keinoin. | 19 125 € |
Mikkelin kaupunki | Tavoitteena on kävelyn ja pyöräilyn aseman parantaminen Mikkelin keskustassa kokeilemalla kävelypainotteista katua ja pyöräpysäköinnin kehittämistä. | 30 000 € |
Nuorten Akatemia ry | Päämääränä on, että ammatillisissa toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevat nuoret valitsisivat joukkoliikenteen ennen oman auton tai mopon käyttöä. | 30 000 € |
Oulun kaupunki | Hankkeessa lanseerataan Oulun seudun pyöräilyn brändi. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta pyöräilyn mahdollisuuksista ja hyödyistä Oulun seudulla ja koko Suomessa. | 40 000 € |
Oulun kaupunki | Hankkeen tavoitteena on luoda Oulun kaupunkiin pysäköintistrategia. | 49 755 € |
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä | Puijon sairaalan kestävän liikkumisen suunnitelma ja pysäköintistrategia | 30 000 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Tavoitteena on pyöräilyn houkuttelevuuden kasvattaminen kaikkina vuoden aikoina. | 17 000 € |
Pyöräilykuntien verkosto ry | Tavoitteena on jatkaa aiemman hankkeen työtä perheiden kulkutapojen muuttamiseksi ilmastoystävälliseen suuntaan. | 18 750 € |
Pyöräliitto ry | Pyöräilytalvi-hanke tavoittelee pyöräliikenteen ympärivuotisen osuuden kasvattamista Suomessa. Tavoitteeseen pyritään markkinoinnin, viestinnän ja tiedollisen ohjauksen keinoin. | 30 000 € |
Riihimäen kaupunki | Riihimäen pysäköintiohjelma | 31 093 € |
Salon kaupunki | Salolaiset bussiin –hankkeen tavoitteena oli lisätä joukkoliikenteen käyttöä markkinoinnin keinoin. | 55 000 € |
Seinäjoen kaupunki | Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen vuorovaikutteisesti ja osana kaupunkikeskustan kehittämistä. | 44 175 € |
Tampereen kaupunki | Tavoitteena on sparrata Hervannan alueella sijaitsevia yrityksiä kestävän liikkumisen edistämiseen. Työssä tavoitellaan tehokkuutta ja synergiaetuja kohdistamalla toimenpiteet koko työpaikka-alueelle. | 40 000 € |
Tampereen kaupunki | Kestävän liikkumisen kampanjat raitiotien varrella | 25 000 € |
Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä | Tavoitteena on vuorovaikutuksen ja markkinoinnin avulla lisätä kestävää arkiliikkumista Tampereen seudulla. Lisäksi kannustetaan liikkumisen suunnitteluun seudun työpaikoilla ja kouluissa valmiin työkalun avulla. | 15 000 € |
Vaasan kaupunki | Hankkeen tavoitteena on suunnitella ja laatia Vaasan kaupungille Kestävän liikkumisen suunnitelma 2030. | 40 000 € |
Espoon kaupunki | Tavoitteena on Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen työntekijöiden kannustaminen kestävämpiin liikkumistottumuksiin. | 14 625 € |
Imatran kaupunki | Asemattomien kaupunkipyörien pilotti | 37 680 € |
Imatran kaupunki | Tavoitteena on lisätä pyörällä tehtävien matkojen määrää, liityntäpyöräilyn houkuttelevuutta ja lisätä pyöräilyn arvostusta Imatran kestävän liikkumisen onnistumissuunnitelman mukaisesti. | 33 293 € |
JAPA ry | Tavoitteena on viisaan liikkumisen edistäminen Keski-Suomessa sekä laajemmin koko valtakunnan tasolla, pyrkien erityisesti kevyen liikenteen kulkutapaosuuksien lisäämiseen. | 90 000 € |
Joensuun kaupunki | Tavoitteena on tunnistaa parhaat keinot työmatkapyöräilyn lisäämiseksi. | 33 348 € |
Joensuun seudun Leader -yhdistys | Tavoitteena on tuoda Outokummun maaseudun asukkaille tietoja erilaisista liikkumisen vaihtoehdoista, ideoida yhdessä ja ottaa käyttöön asukkaille sopivia kestävää liikkumista tukevia käytäntöjä. | 22 950 € |
Jyväskylän kaupunki | Hankkeessa käynnistetään työ fiksun liikkumisen kokonaisvaltaisen brändin jalkauttamiseksi ja fiksujen liikkumismuotojen kulkutapaosuuden kasvattamiseksi. | 80 250 € |
Järvenpään kaupunki | Tavoitteena on laatia Järvenpäähän kokonaisvaltainen pyöräliikenteen kehittämissuunnitelma. | 26 000 € |
Kalajoen kaupunki | Tavoitteena on edistää matkailukohteen kestävää liikkumista ja luoda siihen toimintamallit matkailualan toimijoille ja kaupungille. | 27 900 € |
Keski-Suomen liitto | Tavoitteena on käynnistää ja luoda toimintasuunnitelmat liikkumisen ohjaamiseksi Jämsän, Keuruun, Saarijärven, Viitasaaren ja Äänekosken kaupungeissa. | 40 000 € |
Kiinteistöliitto ry | Tavoitteena on kartoittaa asunto-osakeyhtiöiden kestävän liikkumisen mahdollisuuksia ja keinoja sen edistämiseen. | 32 049 € |
Kouvolan kaupunki | Hankkeessa on kaksi erillistä osaa: Kotkan kaupungin kanssa yhteistyössä toteutettava kevyen kaupunkipyöräjärjestelmän pilotointi sekä Kouvolan kaupungin omat toimenpiteet. | 53 000 € |
Kuopion kaupunki | Tavoitteena on lisätä Kuopion kaupungin asiantuntijoiden ja asukkaiden tietämystä pyöräilyn edistämisen mahdollisuuksista ja sitoa pyöräilyn edistämistyö vahvemmin osaksi Kuopion viisaan liikkumisen kokonaisuutta. | 30 690 € |
Lahden kaupunki | Tavoitteena on edistää kestävää liikkumista kaupungin henkilökunnan työmatkoilla. Lisäksi työssä etsitään toimivia tapoja edistää kestävää liikkumista kaupunkikonserniin kuuluvissa yrityksissä ja yhteisöissä. | 35 000 € |
Lahden kaupunki | Tavoitteena on työsuhdematkalippu-tuotteen kehittäminen käyttäjäystävälliseksi ja sen tunnettavuuden lisääminen. | 48 360 € |
Lohjan kaupunki | Tavoitteena on laatia Lohjan kaupungille pyöräilyn edistämisohjelma. | 27 895 € |
Loviisan kaupunki | Liikkumisen palveluiden ja joukkoliikenteen kehittäminen asukkaita osallistamalla. | 15 000 € |
Pirkkalan kunta | Työssä laaditaan Pirkkalaan kuntakohtainen kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. | 40 125 € |
Platform ry | Työssä luodaan brändikokemukseltaan uudenlainen runkolinjatyyppinen kimppakyytijärjestelmä maaseutu- ja taajamatyyppiseen sekaympäristöön. | 25 000 € |
Porvoon kaupunki | Tavoitteena on osallistaa kuntalaiset kehittämään kevyen liikenteen ympäristöjä osaksi yhteistä kaupunkitilaa siten, että erityisesti pyöräily nousee esille houkuttelevana kulkutapana. | 37 200 € |
Pyöräliitto ry | Pyöräliiton Pyöräilevä perhe –hanke esittelee lapsiperheille kestävää ja helppoa liikkumista. Hanke pyrkii mm. nostamaan valtavirran tietoisuuteen, miten uudenlaiset tavarapyörät helpottavat perheiden arjenhallintaa. | 25 000 € |
Pyöräliitto ry | Valtakunnallinen Pyöräilytalvi-hanke tavoittelee pyöräliikenteen ympärivuotisen osuuden kasvattamista Suomessa. | 24 000 € |
Rauman kaupunki | Tavoitteena on laatia kaupungin eri sidosryhmien kanssa yhteiset näkemykset ja tavoitteet Rauman kaupungin liikenteen kehittämisestä ja kehityssuunnasta. | 40 500 € |
Rovaniemen kaupunki | Työn tavoitteena on löytää keinoja, joilla kunnat voisivat eri hallintokuntien toiminnassa edistää kestävän liikkumisen ratkaisuja. Pyrkimyksenä on, että kestävän liikkumisen edistämisestä tulisi luonnollinen ja motivoiva osa kuntien toimintamalleja. | 22 816 € |
Tampereen kaupunki | Työssä tavoitellaan pysyviä kulkutapamuutoksia ja yksityisautoilun vähentämistä lapsiperheissä arjen päivähoito- ja työmatkoilla. | 60 000 € |
Tampereen kaupunki | Rakentamisen aikaisen liikkumisen ohjauksen hankkeen jatkaminen. | 53 700 € |
Turun kaupunki | Työssä kehitetään joukkoliikenteen häiriönhallintaprosesseja. Ne edistävät kestävää liikkumista ja on suunnattu suoraan joukkoliikennepalvelujen kuluttajille. | 36 735 € |
Turun kaupunki | Hankkeen tavoitteena on joukkoliikennelipun yhdistäminen tapahtumalippuun. | 38 500 € |
Tuusulan kunta | Tuusulan pyöräilybrändin kehittäminen | 17 205 € |
Vaasan kaupunki | Vaasan seudulla pyritään edistämään viisasta liikkumista joukkoliikenteen käyttöä edistämällä, tietoisuuden lisäämisellä ja työmatkapyöräilyn lisäämisellä. | 40 500 € |
Varsinais-Suomen liitto / Valonia | Hankkeen toimenpiteisiin kuuluu kestävää liikkumista edistävien liikkumispalveluiden kehittäminen, kestävän liikkumisen kokonaisvaltainen suunnittelu sekä uudet käyttäjiä osallistavat tavat tehdä kestävän liikkumisen markkinointia ja viestintää. | 60 000 € |
Hattulan kunta | Asemakaavallisia keinoja pyöräilyn ja kävelyn kilpailukyvyn parantamiseen suhteessa autoliikenteeseen | 26 040 € |
Helsingin seudun liikenne | Senioreiden kannustaminen aktiiviseen liikkumiseen ja kestäviin kulkutapoihin, mm. kampanjoinnilla. | 27 900 € |
Hyvinkään kaupunki | Kokeilupyörä 2.0 -hanke: yhteiskäyttöisten- ja erikoispyörien käyttö kaupungin organisaatiossa. | 12 000 € |
Iisalmen kaupunki | Hankkeen tavoitteena on lisätä pyörällä ja jalan tehtävien työmatkojen määrää sekä parantaa pyöräilyn jalankulun arvostusta Ylä-Savossa. | 37 500 € |
Imatran kaupunki | Hankkeessa laaditaan kestävän liikkumisen kehittämisohjelma, jossa analysoidaan liikkumisen nykytilanne, määritellään kehittämistarpeet, päätetään toimenpiteistä, sovitaan vastuualueista sekä suunnitellaan suunnitelman valvontaa ja seurantaa. | 24 000 € |
Imatran kaupunki | Hankkeen tavoitteena on kotitalouksien kolmannesta tai toisesta autosta luopumisen edistäminen tai lisäautojen hankkimisen blokkaaminen. Lisäksi autetaan synnyttämään alueelle toimiva kimppakyyti- eli digiliftaus-palvelu. | 21 750 € |
JAPA ry | Tavoitteena on viisaan liikkumisen edistäminen Jyväskylän seudulla sekä laajemmin koko valtakunnan tasolla, pyrkien erityisesti kevyen liikenteen kulkutapaosuuksien lisäämiseen. Ensimmäisessä osahankkeessa keskitytään sähköpyöräilyn edistämiseen, toisessa puolestaan pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattamiseen maakunnassa. | 84 000 € |
JS Hercules ry | Hankkeen tavoitteena on vähentää lasten ja nuorten harrastuksiin kuljettamista liikunnan palvelurakennetta muuttamalla. | 9000 € |
Jyväskylän kaupunki | Tavoitteena on jalkauttaa kestävän työmatkaliikenteen toimenpide-ohjelmat käytäntöön suurten työnantajien, järjestöjen ja palveluntarjoajien yhteistyöllä. | 70 000 € |
Kemin kaupunki ja Rovaniemen kaupunki | Tavoitteena on edistää lasten ja nuorten viisasta liikkumista luoden uutta toimintakulttuuria eri hallintokuntiin sekä urheiluseuroihin. | 19 840 € |
Kouvolan kaupunki | Hankkeessa toteutetaan liikkumisen ohjauksen toimia Kouvolan seudulla ja kevyt kaupunkipyöräselvitys. | 30 000 € |
Lahden kaupunki | Tavoitteena on integroida kestävän kaupunkiliikenteen näkökulma ja toimenpiteet kiinteäksi osaksi kaupungin jatkuvan strategisen yleiskaavan prosessia, sen vuorovaikutusta ja päätöksentekoa ja yhdeksi prosessin lopputulokseksi. | 49 170 € |
Lappeenrannan kaupunki | Tavoitteena on viisaan liikkumisen lisääminen Lappeenrannassa ja Loimaalla. Lisäksi testataan seurantatapoja ja mittareita, joiden avulla voidaan osoittaa viisaan liikkumisen edistämisen taloudelliset ja terveydelliset hyödyt työpaikalle. | 14 415 € |
Limingan kunta | Limingan ’Fiksun liikkumisen suunnitelma’. | 29 000 € |
Nuorten Akatemia ry | Tavoitteena on nuorten kiinnostuksen herättäminen liikkumisen ohjaukseen ja lähidemokratian edistäminen Nuorten Akatemia ry työpajat: Hämeenlinna (pdf) ja Iittala (pdf) | 7500 € |
Oulun kaupunki | Yhteiskäyttöautopalvelujen kehittäminen Oulussa sekä uudet palvelukonseptit työpaikkaliikkumisessa ja matkailussa" -suunnitteluhanke | 29 760 € |
Porin kaupunki | Porin seutu liikkeelle, joukkoliikenteen uudet tuulet -projekti | 22 500 € |
Porin kaupunki | Hankkeen tavoitteena on lisätä kävellen, pyöräillen ja joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen määrää Porissa tarjoamalla helposti omaksuttavissa olevaa tietoa kestävistä kulkumuodoista eri liikkujaryhmille. | 21 390 € |
Pyöräliitto ry | Hankkeen tavoitteena on pidentää pyöräliikenteen "kautta" tiedollisella ohjauksella. | 21 000 € |
Rauman kaupunki | Toiminnan tavoitteena on edistää Rauman pyöräilyä ja nostaa pyöräilijämääriä kohdennetulla uudenlaisella palvelumuotoiluun perustuvalla markkinoinnilla. | 22 320 € |
Riihimäen kaupunki | Tavoitteena on vaikuttaa riihimäkeläisten nykyisin käyttämiin kulkutapoihin ja tukea kestävien liikennemuotojen valintaa. Hankkeen lähtökohtana on asemanseutu, joka on erityisesti työmatkaliikenteen solmukohta. | 18 000 € |
Sipoon kaupunki | Matkaketjujen edistämisstrategia –hankkeen tavoitteena on tunnistaa käyttäjän näkökulmasta Sipoon keskeisimmät matkaketjujen solmupisteet ja miettiä, miten niiden roolia ja houkuttelevuutta voidaan edistää. | 34 875 € |
Tampereen kaupunki | Tavoitteina on liikkumisen ohjaus rakentamisen aikana ja liikkumisen ohjauksen toimenpiteiden kohdentaminen nykyisille autoilijoille. Hankkeessa on viisi toimenpidekokonaisuutta. | 135 000 € |
Valonia | Hankkeen päätavoitteina ovat kävelyn ja pyöräilyn ja joukkoliikenteen edistäminen, kestävää liikkumista edistävien, kuluttajille suunnattujen liikkumispalveluiden ja palvelukonseptien kehittäminen, liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön sekä maankäyttöä ja liikennettä yhteen sovittavan suunnittelun kehittäminen. | 80 000 € |
Vantaan kaupunki | Työn tavoitteena on tunnistaa pyöräpysäköinnin kannalta potentiaalisimmat joukkoliikennepysäkit työssä kehitettävän paikkatietomenetelmän avulla. | 24 800 € |
Vesilahden kunta | Tavoitteena on tehdä Vesilahden kuntaan kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. | 11 160 € |
Ylivieskan kaupunki | Ikäihmisten liikkumisen edellytyksien vahvistaminen omassa lähiympäristössään. | 27 900 € |
Ylöjärven kaupunki | Työ koostuu kahdesta kokonaisuudesta: KouluSUMP-työkalun kehittämisestä ja raportoinnista sekä työkalun pilotoimisesta Ylöjärven kouluun. | 22 800 € |
Forssan kaupunki | Hankkeen tavoitteena on lisätä kävelyä ja pyöräilyä erityisesti koululaisten keskuudessa. | 35 040 € |
Helsingin seudun liikenne | Hankkeessa edistetään sähköavusteisten pyörien käyttöä työpaikoilla sekä toteutetaan työpaikkojen viisaan liikkumisen kokeiluhanke. | 40 000 € |
Iisalmen kaupunki | Hankkeen tavoitteena on lisätä pyörällä ja jalan tehtävien työmatkojen määrää sekä parantaa pyöräilyn ja jalankulun arvostusta Iisalmessa. | 38 130 € |
Joensuun kaupunki | Hankkeen tavoitteena on lisätä viisasti tehtyjen työasiointimatkojen määrää ympärivuotisesti ja toteuttaa kohdennettuja toimenpiteitä hankkeen pilottiorganisaatioissa. | 41 850 € |
JAPA ry | Tavoitteena on viisaan liikkumisen edistäminen Jyväskylän seudulla sekä laajemmin koko valtakunnan tasolla, pyrkien erityisesti kevyen liikenteen kulkutapaosuuksien lisäämiseen. | 83 000 € |
Jyväskylän kaupunki | Linkkeillen/lenkkeillen -hankkeen tavoitteena on ohjata liikkumista ja markkinoida joukkoliikennettä uudentyyppisesti Jyväskylän seudun joukkoliikenteen toiminta-alueella. | 61 000 € |
Kolarin kunta | Kokeilun tavoitteena on ratkaista Ylläksen alueen matkailijoiden, sesonkityöntekijöiden ja asukkaiden liikkumis- ja kuljetustarpeet uudenlaisella käyttäjäystävällisellä, toimivalla ja kustannustehokkaalla palvelukonseptilla. | 37 430 € |
Kouvolan kaupunki | Hankkeen tavoitteena on lisätä ikääntyneiden ja liikuntarajoitteisten avoimen joukkoliikenteen käytön suosiota ja asukkaiden ja maahanmuuttajien joukkoliikenteen käyttöä ja suosiota sekä vähentää yksityisautoilua. | 32 000 € |
Lahden kaupunki | Hankkeen tavoitteena on mm. perustaa Lahteen viisaan liikkumisen työryhmä ja sen koordinoimiseksi palkata viisaan liikkumisen koordinaattori. | 41 175 € |
Mikkelin kaupunki | Hankkeessa viedään käytäntöön Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelman toimenpiteitä sekä luoda konkreettisia uudenlaisia taajamien välisen työmatkaliikenteen liikkumispalveluita yhteistyössä liikkujien ja liikennealan yrittäjien kesken. | 23 250 € |
Nokian kaupunki | Hankkeen tarkoituksena on tehdä liikkumisen ohjauksen suunnitelma Nokialle. | 27 900 € |
Oriveden kaupunki | Hankkeessa laaditaan Orivedelle kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. | 14 900 € |
Oulun kaupunki | Hankkeen tavoitteena on kartoittaa modernin kaupunkipyöräkonseptin toimintamallia ja toteuttamismahdollisuuksia Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Lahdessa. | 80 600 € |
Oulun kaupunki | Hankkeen tavoitteena on käynnistää työpaikkojen liikkumisen ohjaus Oulun seudulla. Samalla sitoutetaan kaksi pilottikohdetta, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Oulun kaupunki, edistämään kestävää liikkumista henkilökuntansa keskuudessa. Liikkumissuunnitelma: Oulun kaupunki (pdf) Liikkumissuunnitelma: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (pdf) | 33 600 € |
Porvoon kaupunki | Hankkeen tavoitteena on kehittää yhdyskuntarakennetta eheyttävää joukkoliikennettä. | 34 720 € |
Pyöräliitto ry | Hankkeen tavoitteena on kannustaa ihmisiä jatkamaan pyöräilyä ympärivuotisesti esimerkiksi Pyöräilytalvi -kampanjalla. | 16 000 € |
Salon kaupunki | Hankkeessa laaditaan Salon kaupungille kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. | 13 764 € |
Sipoon kunta | Hankkeessa laaditaan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Sipoon kunnalle. | 15 500 € |
Tampereen kaupunki | Hankkeen tarkoituksena on edistää joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä Tampereen kaupunkiseudun alueella. | 68 000 € |
Turun kaupunki | Fölitaksi-kokeilun tavoite on joukkoliikenteen ja taksiliikenteen yhdistäminen uudella ja innovatiivisella, asiakastarpeen pohjalta rakennetulla tavalla. | 77 400 € |
Vantaan kaupunki | Hankkeessa edistetään, suunnitellaan ja kokeillaan uudenlaisten liikkumispalvelujen käyttöönottoa Vantaan kaupungin Aviapoliksen suuralueella. | 56 325 € |
Valonia | Painopisteinä hankkeessa ovat valtakunnallisen kävelyn ja pyöräilyn toimenpidesuunnitelman edistäminen sekä työpaikkojen liikkumisen ohjaus, jossa painottuu joukkoliikenteen työmatkasetelin markkinointi ja joukkoliikenteen käytön edistäminen. | 95 000 € |
Espoon kaupunki | Toiminnan tavoitteena on pyöräilyn edistämisohjelman toteuttaminen, jossa osassa on pyöräilysihteerin toiminta. | 34 125 € |
Helsingin seudun liikenne | Toiminnan tavoitteena on viisaan liikkumisen käytön lisääminen, palveluiden kehittäminen ja asiakaskokemuksen parantaminen. | 133 500 € |
Hyvinkään kaupunki | Askel‐toiminnan tavoite on lisätä kestävien kulkutapojen käyttöä. | 43 000 € |
Hämeenlinnan kaupunki | Toiminnan tavoitteena on pyöräilyn lisääminen Hämeenlinnassa osallistamalla kuntalaisia sekä tuottamalla tietoa pyöräilystrategiatyön tueksi. | 30 000 € |
JAPA ry | Tavoitteena on uudenlaisten kestävää liikkumista edistävien, kuluttajille suunnattujen palveluiden luominen pyöräilyssä. Tavoitteena on liikkumistottumuksiin vaikuttaminen sekä pyöräilyn aseman vahvistaminen. | 100 590 € |
Jyväskylän kaupunki | Toiminnan tavoitteena on kehittää joukkoliikennepalveluiden asiakasarvoa palvelumuotoilun keinoin. Selvitystyön tuloksena syntyy lista kohdennetuista liikkumisen ohjauksen ja markkinoinnin toimenpiteistä, joilla joukkoliikenteen palvelua kehitetään. | 74 400 € |
Jämsän kaupunki | Hankkeen tavoitteena on käynnistää viisaan liikkumisen edistämistyö Jämsän yhdyskuntarakenteen ydinalueella sekä kehittää Himoksen saavutettavuutta joukkoliikennepalveluiden osalta. | 10 000 € |
Kangasalan kaupunki | Hankkeen tavoitteena on tarjota välineitä työmatkojen liikkumisen ohjaukseen sekä selvittää miten alle kouluikäiset lapset ja heidän perheen joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn käyttöä voisi lisätä. | 12 264 € |
Kokkolan kaupunki | Työn tavoitteena on luoda palvelu, jonka avulla kokkolalaiset työnajat saadaan mukaan edistämään työmatkapyöräilyä. | 14 543 € |
Kouvolan kaupunki | Hankkeen tavoitteena on kasvattaa joukko‐ ja kevyen liikenteen houkuttelevuutta ja käyttäjämäärää. | 28 500 € |
Lahden kaupunki | Hankkeessa selvitetään verkkokaupan joukkoistettujen tavarantoimitusten tuoma hyöty Lahden kaupoille ja näiden asiakkaille. Lisäksi tutkitaan joukkoistamisen vaikutuksia kestävämpään liikkumiseen. | 31 650 € |
Lappeenrannan kaupunki | Hankkeen tavoitteena on kannustaa kansalaisia polkupyöräilyyn esimerkiksi markkinoinnin keinoin. Lisäksi hankkeessa suunnitellaan liityntäpysäköintiä polkupyörille. | 23 250 € |
Muhoksen kunta | Hankkeen tavoitteena on henkilöliikenteen parempi organisointi, joukkoliikenteen palvelumuotoilu ja markkinointi sekä tapahtumien organisointi. | 9000 € |
Nuorten Akatemia ry | Nuorten liikkumisideat 2030 ‐hankkeen päämääränä on osallistaa seutukunnallisesti yläkouluikäiset nuoret joukkoliikenteen suunnitteluun ja ideointiin. | 30 000 € |
Oulun kaupunki | Työn tavoitteena on määritellä keskeiset toteuttamiskelpoiset menettelytavat laadukkaan pyöräpysäköinnin toteuttamiselle. | 37 200 € |
Pyöräliitto ry | Hankkeen tavoitteena on pyöräilyä lisäävän kansalaistoiminnan kehittäminen. | 29 625 € |
Savonlinnan kaupunki | Tavoitteena on kestävien kulkutapojen informaation käytettävyyden ja hyödynnettävyyden parantaminen. | 8680 € |
Tampereen kaupunki | Hankkeen tavoitteena on edistää joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä Tampereen kaupunkiseudulla. | 70 308 € |
Vaasan kaupunki | Hankkeen tavoitteena on kehittää joukkoliikenteen asiakaslähtöistä markkinointia liikkumisen ohjauksen keinoin. | 7500 € |
Valonia / Varsinais-Suomen liitto | Hankkeen painopisteenä on joukkoliikennepalveluiden asiakaslähtöinen markkinointi ja kehittäminen liikkumisen ohjauksen keinoin. | 96 000 € |
Tilaisuuksien materiaaleja
Täältä löydät esityksiä ja materiaaleja tilaisuuksista, joissa on esitelty liikkumisen ohjauksen hankkeita.