Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Huhtikuussa 2020 on näytön paikka

Vuonna 2017 oli tiukat paikat. Suomi oli hakenut TRA-isäntämaaksi tavoitteenaan kasvattaa Suomen liikenne- ja viestintäalan tutkimus- ja innovaatiotyön tunnettavuutta sekä tuoda uusia kansainvälisiä verkostoja Suomi-toimijoiden ulottuville. Kisaa käytiin kahden eurooppalaisen suurmaan Espanjan ja Portugalin kanssa.

Vanhan mies temppuilee skeittilaudalla

Suomi vakuutti valitsijat yhteistyömallillaan, jossa mukana oli koko liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala, alan tutkimuslaitoksia kuten VTT ja Aalto-yliopisto sekä Helsingin kaupunki. Suomen ansioksi luettiin kokeilu- ja innovaatiomyönteisyys, sillä kokeilukulttuuri oli vahvasti tekemässä tuloaan Suomessa. Tiukasta kisasta huolimatta Suomi sai kuin saikin ensimmäistä kertaa isännöitäväkseen kansainvälisen Transport Research Arena 2020 -konferenssin.

Mikä on TRA?

Transport Research Arena eli TRA on nimensä mukaisesti enemmän kuin konferenssi. Se on strateginen keskustelupaikka eurooppalaiselle liikennealalle, sen teollisuudelle, tutkimukselle ja päättäjille. Ensimmäinen TRA järjestettiin niinikään Pohjoismaassa, Ruotsin Göteborgissa vuonna 2008 ja vuonna 2020 konferenssi palaa isännöitäväksi Pohjoismaahan.

Kerran kahdessa vuodessa lähes 2500 tutkijaa sekä julkisen ja yksityisen sektorin edustajaa kokoontuvat tunnustelemaan alan uusia tuulia ja keskustelemaan siitä, mihin eurooppalaista tutkimus- ja kehitysrahoitusta on tarkoituksenmukaista suunnata tulevina vuosina.

Konferenssin on määrä olla matalan kynnyksen tapahtuma suomalaisille toimijoille tutustua eurooppalaiseen tutkimuskenttään, löytää uusia partneruuksia sekä oppia tarjolla olevista rahoitusmahdollisuuksista.

TRA2020-konferenssi järjestetään 27.-30.4.2020 pääaiheenaan "Rethinking transport - towards clean and inclusive mobility". Aihevalinnassa painottuvat erityisesti Suomen prioriteetit käyttäjälähtöisten ja saavutettavien liikkumisratkaisujen kehittämisestä, joiden pohjalta valikoituivat myös konferenssin avainteemat. Yksinomaan teknologian sijaan haluamme herättää keskustelua tarvittavista ratkaisuista.

Neljän päivän aikana konferenssissa pidetään yli 100 sessiota sekä esitellään alan viimeisintä innovaatio-osaamista niin näyttelyn kyin demonstraatioiden muodossa. Kävijöille on tarjolla myös mahdollisuus tutustua suomalaisiin liikennealan toimijoihin teknisillä vierailuilla sekö mahdollisuus osallistua Viron tielaitoksen järjestämälle vierailulle Tallinnaan konferenssia edeltävänä sunnuntaina.

Vuosi 2020 on vedenjakaja eurooppalaisella tutkimuskentällä

Vuosi 2020 toimii eräänlaisena vedenjakajana, kun Euroopan komission Horizon2020-tutkimusohjelma päättyy ja uusi Horizon Europe-tutkimusohjelma alkaa. TRA2020-konferensissa tulevat yhdistymään sekä päättyvän ohjelmakauden tuloksista oppiminen että uusien partneruuksien muodostaminen tulevaa kautta varten.

Horizon Europen uudella kaudella liikkuminen kuuluu osaksi laajempaa ympäristön ja energian klusteria, mikä mahdollistaa myös uudenlaisia kumppanuuksia hankehakemuksissa. TRA2020:ssa on mahdollisuus tavata laajasti Euroopan komission tutkimus- ja innovaatiorahoituksesta vastaavia tahoja.

Horizon Europe -puiteohjelman pääpilarit (linkki: https://ec.europa.eu/info/horizon-europe-next-research-and-innovation-framework-programme_en (Ulkoinen linkki))

TRA2020 on meitä kaikkia varten – nappaa hyöty kotiin!

Kun TRA2020-valmisteluja on takana lähes kolmen vuoden verran, on hyvä muistaa, miksi konferenssia aikoinaan Suomeen haettiin:

  • TRA2020 tuo Euroopan Helsinkiin. Se on matalan kynnyksen tapahtuma toimijoille tutustua eurooppalaiseen tutkimuskenttään, löytää uusia partneruuksia sekä oppia tarjolla olevista rahoitusmahdollisuuksista.
  • Uusi EU-ohjelmakausi on parhaillaan käynnissä ja Suomikin valmisteluissa aktiivisesti mukana. TRA on loistava tilaisuus keskusteluille ja tiedonvaihtoon!
  • Suomalaista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa kelpaa esitellä. Edistämme suomalaisten yritysten ja tutkimuslaitosten näkyvyyttä ja vientiä.
  • Traficom ja koko liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala tunnistetaan innovatiivisena edelläkävijänä. Mahdollistava lainsäädäntö, kokeilumyönteisyytemme sekä ekosysteemityöskentelymme muodostavat innovaatiokärjen.

TRA2020 on mahdollisuus koko suomalaiselle innovaatiosektorille kokoon katsomatta. Onko sinulla innovaatio takataskussasi? Kaipaako kehitysideasi palautetta ja sparrausta? Innostutko uuden tekemisestä? TRA2020 saattaa olla oikea areena myös sinulle. Tervetuloa mukaan!

Kirjoittaja

Alina Koskela on erityisasiantuntija, joka edistää suomalaista osaamista niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin tutkimus- ja innovaatiokentillä.

Jatketaan keskustelua Twitterissä: @alina_koskela (Ulkoinen linkki)

@TRA_Conference

TRA2020

TRA2020-konferenssi järjestetään 27.-30.4.2020 pääaiheenaan "Rethinking transport - towards clean and inclusive mobility". Tutustu TRA2020-konferenssiin tarkemmin verkossa www.traconference.eu, laita sosiaalisessa mediassa seurantaan hashtagit #TRA2020 sekä #rethinkingtransport ja tilaa TRA2020-uutiskirje.

 

Päivitetty