Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Siirry hakuun

Traficom rajoittaa HUS:n alueella liikennevälineiden suurinta sallittua matkustajamäärää puoleen

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom rajoittaa 27.3.–25.4.2021 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tie- ja raideliikenteessä sekä kotimaan meriliikenteessä liikennevälineiden suurinta sallittua matkustajamäärää puoleen koronaepidemian leviämisen estämiseksi.

Traficom on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tekemän ilmoituksen johdosta selvittänyt tarvetta rajoittaa väliaikaisesti liikennevälineiden matkustajamääriä sairaanhoitopiirin alueella covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi liikennevälineissä. Asiaa on selvitetty yhdessä terveysviranomaisten ja alueella toimivien liikennöitsijöiden kanssa.

Traficom toteaa, että alueen tautitilanne on tällä hetkellä niin vakava, että myös lain viimesijainen keino, eli matkustajamäärän rajoittaminen, tulee ottaa käyttöön. Rajaamalla liikennevälineiden matkustajamäärän korkeintaan puoleen sallitusta voidaan omalta osaltaan torjua epidemian leviämistä, joten Traficom pitää matkustajamäärien rajoittamista välttämättömänä. 

Tie- ja raideliikennettä sekä kotimaan meriliikennettä rajoitetaan kaikissa yli kymmenen henkilön liikennevälineissä. Rajoitus koskee sekä kaikille avointa että rajoitetulle asiakasryhmälle suunnattua niin kutsuttua suljettua liikennettä. Arkipäivisin rajoitus ei kuitenkaan koske vuonna 2008 syntyneitä ja sitä nuorempia matkustajia. Jos yläkoulut palaavat lähiopetukseen, rajoitus ei koske arkipäivisin myöskään yläkouluikäisiä eli 2005 syntyneitä tai sitä nuorempia matkustajia. Rajoituspäätös ei saa estää kenenkään oikeutta lakisääteisiin palveluihin eikä se saa estää virkamiestä tai viranhaltijaa hoitamasta virkatehtäviään. Lakisääteisiin palveluihin ovat oikeutettuja monet erityisryhmät. 

Erityisryhmien, kuten koululaisten, lakisääteisten palveluiden turvaamistarpeen johdosta suurin sallittu matkustajamäärä saattaa tällaisesta välttämättömästä syystä hetkellisesti ja tilapäisesti ylittyä. Näistä tilanteista aiheutuvan kohoavan altistumisriskin minimoimiseksi on erityisen tärkeää painottaa hygieniatoimia, kuten maskinkäyttöä ja käsien puhdistusta.

Rajoitus ei koske lentoliikennettä eikä kansainvälistä meriliikennettä. Tie- ja raideliikenteessä rajoitus ei koske yöjunien makuuhyttejä eikä muita vastaavia järjestelyjä, joissa liikenneväline tai sen osa on vain samaan talouteen kuuluvien henkilöiden käytössä, koska sitä ei pidetä tartuntojen leviämisen estämiseksi välttämättömänä.

Asetettava rajoitus koskee sairaanhoitopiirin alueen rajat ylittävää liikennettä siltä osin kuin liikennöidään sairaanhoitopiirin alueella. Suurimmalla sallitulla matkustajamäärällä tarkoitetaan liikennevälineelle rekisteriin merkittyä suurinta vahvistettua matkustajamäärää.

Kuljetuspalvelun tarjoajien tai tämän toimeksiannosta toimivien liikennöitsijän on selkeästi havaittavilla ja valvottavilla järjestelyillä varmistettava matkustajamäärän rajoittaminen.

”Tautitilanteen on HUS:n alueella niin vakava, että meidän tulee ottaa käyttöön matkustajamäärien rajoittaminen tartuntatautilain viimesijainen keinona. Taudin ilmaantuvuus on erittäin korkealla tasolla ja erityisesti paikallisliikenteessä tartunnoille altistuvien jäljittäminen on haastavaa”, toteaa ylijohtaja Jarkko Saarimäki.

Lisätietoja

ylijohtaja Jarkko Saarimäki, jarkko.saarimaki@traficom.fi, p. 029 539 0576. Twitterissä @Saarimaki

Tartuntatautilain muutoksella 22.2.2021 Liikenne- ja viestintävirastosta Traficomista tuli toimivaltainen terveysturvallisuusviranomainen. Laissa on säädetty Traficomille toimivalta matkustajamäärän väliaikaisesta rajoittamisesta covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi. Traficom voi tehdä rajoittamispäätöksen, jos on ilmeistä, että hygienia- ja väljyystoimenpiteet eivät ole riittäviä ja jos se covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi on välttämätöntä. Päätöksessä voidaan velvoittaa rajoittamaan kuljetuspalvelun tarjoajan tai tämän toimeksiannosta toimivan liikennöitsijän suurinta sallittua matkustajamäärää enintään puoleen siitä suurimmasta matkustajamäärästä, joka on sallittua ottaa liikennevälineeseen. Päätös saa koskea vain liikennevälineitä, joita käytetään yli 10 henkilön samanaikaiseen kuljetukseen. Päätös saadaan tehdä enintään kuukaudeksi kerrallaan ja se on välittömästi kumottava, jos edellytykset päätöksen voimassaoloon eivät enää täyty.