Etusivu: Traficom
Siirry hakuun

Ajokorttiasioissa riskiryhmiin kuuluvien kannattaa asioida sähköisesti tai käytä asiamiestä

Ajokortti- ja tieliikenteen henkilölupa-asian hoitamiseen voi käyttää asiamiestä eli valtuuttaa toisen henkilön hoitamaan asiaa. Valtakirja tulee olla yksilöity tiettyä asiaa, esimerkiksi uuden ajokortin tilaamista, varten.

Jos kuulut koronaviruksen riskiryhmään pyri hoitamaan ajokorttiasiasi sähköisesti Traficomin Oma asiointi -palvelussa , jos se on mahdollista. Mikäli sähköinen asiointi ei ole kohdallasi mahdollista tai sähköistä palvelua ei ole käytettävissä, suosittelemme käyttämään asiamiestä.

Asiamies voi hoitaa koko lupa-asian puolestasi Ajovarmassa tietyin edellytyksin

Ajokortin uudistaminen, kun ajo-oikeus on päättymässä

Ajokortin voimassaolon päättyessä ajokortti tulee uudistaa. Ajokorttia uudistettaessa asiamiestä voidaan käyttää, jos Traficomin kuva-arkistosta tai poliisin passikuvarekisteristä löytyy kuva ja nimikirjoitus. Kuva ja nimikirjoitus löytyvät, jos ajokortin uudistajalla on voimassa oleva passi tai henkilökortti tai hän on toimittanut valokuvat ajo-, kuljettaja- tai ammattipätevyyskorttia tai ADR- tai taksinkuljettajan ajolupaa varten 18.1.2013 tai sen jälkeen.

Uuden ajokortin tilaaminen kadonneen, tuhoutuneen, rikkoutuneen tai anastetun ajokortin tilalle

Asiamies voi jättää ajokorttihakemuksen kirjallisella valtakirjalla. Asiamies tunnistetaan toimipisteellä henkilötodistuksesta. Asiamiestä voi käyttää, jos Traficom kuva-arkistosta tai poliisin passikuvarekisteristä löytyy kuva hakijasta. Kuva löytyy, jos taksinkuljettajan ajoluvan hakijalla on voimassa oleva passi tai henkilökortti tai hän on toimittanut valokuvat ajo-, kuljettaja- tai ammattipätevyyskorttia tai ADR- tai taksinkuljettajan ajolupaa varten 18.1.2013 tai sen jälkeen.

Opetuslupa ja liikenneopettajalupa

Opetus- ja liikenneopettajalupahakemuksen voi jättää valtakirjalla. Asiamies tunnistetaan toimipisteellä henkilötodistuksesta. Jos opetuslupaopettajia on kaksi, molemmilta tarvitaan valtakirja. Erillistä valtakirjaa ei kuitenkaan tarvita, jos hakija eli opettaja tai molemmat hakijat/opettajat ovat allekirjoittaneet vireille jätettävän hakemuslomakkeen. 

Taksinkuljettajan ajolupa

Asiamies voi jättää taksinkuljettajan ajolupahakemuksen kirjallisella valtakirjalla. Asiamiestä voi käyttää, jos Traficom kuva-arkistosta tai poliisin passikuvarekisteristä löytyy kuva hakijasta. Kuva löytyy, jos taksinkuljettajan ajoluvan hakijalla on voimassa oleva passi tai henkilökortti tai hän on toimittanut valokuvat ajo-, kuljettaja- tai ammattipätevyyskorttia tai ADR- tai taksinkuljettajan ajolupaa varten 18.1.2013 tai sen jälkeen.

Harjoituslupa

Asiamies voi jättää Harjoituslupahakemuksen kirjallisella valtakirjalla. Asiamies tunnistetaan Ajovarman toimipisteellä henkilötodistuksella. Mikäli alaikäinen hakee harjoituslupaa A1-luokalle, huoltaja ei tarvitse valtakirjaa harjoituslupahakemuksen jättämiseen. Harjoituslupa voidaan luovuttaa asiamiehelle tai huoltajalle.

Korona-tilanteesta johtuen Ajovarman toimipisteillä voi olla poikkeuksia aukioloajoissa ainakin 9.4.2020 asti. Ajovarmasta jo varatut ajat lupapalveluihin ja kokeisiin voi perua tai siirtää ilman lisäkustannuksia. Lisätietoja ja Ajovarman toimipistekohtaiset aukioloajat löytyvät osoitteesta https://www.ajovarma.fi/ (Ulkoinen linkki).