Yksityiskäytössä olevien yli 40-vuotta vanhojen autojen ja nelipyörien katsastusaikaväli on jatkossa 2 vuotta. Lisäksi museoajoneuvoille otetaan käyttöön yksityiskäytössä yhtenäinen 4 vuoden ja luvanvaraisessa henkilö- tai tavaraliikenteessä yhden vuoden rullaava katsastusaikaväli.
Katsastusaikavälimuutokset tulevat voimaan sen jälkeen, kun ajoneuvo seuraavan kerran katsastetaan nykyisten säädösten mukaisesti.
Yli 40-vuotta vanha ajoneuvo saa tänä vuonna pidemmän katsastusvälin 14.5.2020 tai sen jälkeen hyväksytystä katsastuksesta, jos sen käyttöönottovuosi on 1979 tai aiempi eikä ajoneuvoa ole merkitty käytettäväksi luvanvaraiseen henkilö- tai tavaraliikenteeseen.
Kaikki luvanvaraisessa henkilö- tai tavaraliikenteessä olevat museoajoneuvot, O2-luokan perävaunuja lukuun ottamatta, on jatkossa katsastettava kerran vuodessa. Aiemmin esimerkiksi museotaksit tuli katsastaa kesäkuun loppuun mennessä kahden tai neljän vuoden välein riippuen käyttöönottovuodesta.
O2-luokan perävaunut katsastetaan edelleen kahden vuoden välein, mutta niiden myöhässä suoritettua katsastusta ei enää merkitä vastaamaan edellisen vuoden katsastusta.
Lisätietoja
Katsastusajankohdat ajoneuvoluokittain
Tiiminvetäjä Miikka Heikkinen, miikka.heikkinen@traficom.fi, p. 029 534 6428
Johtaja Esa Aaltonen, esa.aaltonen@traficom.fi, p. 029 534 7132. twitterissä @EsaAaltonen1 (Ulkoinen linkki)