Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Taksiliikennettä koskeva sääntely muuttui kesällä 2018. Helsingin poliisilaitos, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä Verohallinto ovat aloittaneet yhteisvalvonnat taksiliikenteen sääntöjen valvomiseksi.

– Jokainen viranomainen valvoo omaan vastuualueeseensa kuuluvia asioita ja on tarkoituksenmukaista toteuttaa se yhteisvalvontana. Poliisi valvoo ensisijaisesti liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita, kuten ajokuntoa ja ajoneuvon riittävää kuntoa, kertoo Helsingin poliisin liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Jarkko Lehtinen.

– 1.7.2018 voimaan tulleen liikennepalvelulain mukaan taksilupien myöntäminen ja valvonta kuuluu Traficomille. Laissa edellytetään, että taksina käytettävä ajoneuvo on rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen, taksiliikennettä harjoittavalla yrityksellä tulee olla voimassa oleva lupa sekä taksinkuljettajalla voimassa oleva ajolupa. Muun muassa näihin asioihin kiinnitimme valvonnassa huomiomme, sanoo Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.

– Verohallinto keskittyi valvonnassa vertailutietojen keräämiseen jatkovalvontaa varten ja kiinnitti huomiota muun muassa ajopäiväkirjan tietoihin sekä kuitin oikeellisuuteen. Aineiston analysoinnin jälkeen ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin, harmaan talouden valvontapäällikkö Tarja Valsi Verohallinnosta kertoo.

Valsi muistuttaa, että kuluttajat voivat ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä Verohallintoon vihjetietolomakkeella.

Ensimmäisessä yhteisvalvonnassa tarkastettiin 111 taksia

Ensimmäinen yhteisvalvonta toteutettiin perjantaina 1.2.2019. Valvonnan kohteena olivat asiakkaita kuljettavat taksit. Valvontaa suoritettiin koko Helsingin alueella, painottaen vilkkaita taksiasemia muun muassa Rautatieasemalla, Itäkeskuksessa, Kannelmäessä, Töölössä, Kalliossa, Herttoniemessä sekä Jätkäsaaren laivaterminaalissa. Ensimmäiseen valvontaan osallistui 16 poliisia Helsingin poliisilaitoksen Liikennevalvontatoiminnosta, kahdeksan Traficomin asiantuntijaa sekä kuusi Verohallinnon verotarkastajaa. Yhteisvalvonnassa tarkastettiin 111 liikenteessä ollutta taksia.

Valvonnan ohessa poliisi puuttui myös muun liikenteen havaittuihin rikkeisiin. Tällaisia olivat törkeät ylinopeudet, joista annettiin kolme ajokieltoa. Lisäksi tavattiin yksi ajo-oikeudeton ja yksi rattijuoppo. Näissä tapauksissa ei ollut kyse takseista. Yhteensä valvonnassa tarkastettiin noin 150 ajoneuvoa.

Valvonnassa havaittiin runsaasti toiminnan avoimuuteen liittyviä puutteita

Valvonnassa havaittiin yhteensä 131 rikettä tai puutetta, joihin puututtiin sekä poliisin että Traficomin toimivaltuuksin. Kokonaisuutena rikkeitä tai puutteita havaittiin 77 taksissa, joka on 69 prosenttia tarkistettujen taksien kokonaismäärästä.

  • Ajoneuvoa ei oltu merkitty luvanvaraiseen käyttöön 6 kpl
  • Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 61 kpl
  • Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa taksinkuljettajan ajolupaa 3 kpl
  • Kuljettajalla ei ollut ajopäiväkirjaa 10 kpl
  • Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 37 kpl
  • Hintatiedot eivät olleet helposti matkustajan havaittavissa 14 kpl

– Poliisin näkökulmasta keskeiset liikenneturvallisuuteen vaikuttavat asiat, kuten ajo-oikeus ja ajoneuvon kunto ovat hyvällä mallilla. Myös taksinkuljettajan ajolupa löytyi lähes kaikilta, ja kaikkien taksien taustalta löytyi asianmukainen taksiliikennelupa. Ne kolme kuljettajaa, joilta puuttui taksinkuljettajan ajolupa, saivat sakon ja asiakaskuljetus keskeytettiin, liikennevalvonnasta Helsingissä vastaava ylikomisario Jarkko Lehtinen summaa.

– Liikennepalvelulain voimaantulon jälkeen Traficomiin on tullut jonkin verran ilmoituksia erityisesti siitä, että takseina käytetään ajoneuvoja, joita ei ole rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen. Nyt toteutettu valvonta osoitti, että ilmiö ei ole kovin merkittävä, toteaa Traficomin Pasi Hautalahti.

Hyvin monessa taksissa havaittiin kuitenkin, että luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot tai kuljettajan nimi eivät olleet matkustajan nähtävillä – näistä puutteista annettiin ylivoimaisesti eniten suullisia huomautuksia.

Helsingin taksiliikenteestä selkeä kokonaiskuva

– Tästä ensimmäisestä valvonnasta haettiin kokonaiskäsitystä siitä, kuinka hyvin uutta sääntelyä noudatetaan. Samalla haluttiin selvittää, liittyykö taksiliikenteeseen lieveilmiöitä, jotka edellyttävät viranomaisilta valvontapainotuksia. Nyt meillä on tietoa, toteaa ylikomisario Lehtinen.

– Perusasiat ovat melko hyvällä mallilla, sen sijaan hienosäätöä tarvitaan etenkin asiakkaille kuuluvien tietojen, kuten luvanhaltijan ja kuljettajan tietojen esittämisessä, Hautalahti sanoo.

Yhteisvalvonnoista pysyvä toimintamalli

– Viranomaisten yhteistyössä tekemä valvonta osoittautui hyväksi tavaksi toimia. Yhdellä pysäytyksellä pystyimme tekemään kattavan valvonnan, kun jokainen mukana oleva taho tarkasti samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvat asiat. Tarkoituksemme on tehdä yhteisvalvonnoista pysyvä käytäntö, Hautalahti kiittelee.

– Koska sääntely on uutta, tämä ensimmäinen valvonta oli myös osaltaan valistustapahtuma. Annetaan ensin kuljettajille mahdollisuus korjata toimintaansa, ja otetaan sitten vasta toiset keinot käyttöön, jos epätoivottu käyttäytyminen jatkuu, Lehtinen päättää.

Lisätietoja:
johtava asiantuntija, Pasi Hautalahti, puh. 0295 346503, pasi.hautalahti(at)traficom.fi