Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Operaattori ei saa periä kuluttajalta sakkoa matkapuhelimen numeronsiirron peruuttamisesta

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan Telian menettely periä sakkomaksua asiakkailta, jotka peruuttavat numeronsiirron ennen kuin numero on siirtynyt uudelle operaattorille, on lainvastainen. Operaattori ei saa periä kuluttajalta matkaviestinliittymästä mitään maksuja ennen kuin liittymä on asiakkaan käytössä. Telia on ilmoittanut luopuvansa toistaiseksi maksusta.

Telia otti kuluvan vuoden alusta käyttöön uuden toimintamallin, jossa asiakkaalta peritään 50 euron peruutusmaksu (Telian hinnastossa käyttämä ilmaisu "irtisanomismaksu") asiakkaan peruuttaessa määräaikaiseen puhelinliittymäsopimukseen perustuvan numeronsiirron ennen sen toteutumista.

Kuluttaja voi halutessaan siirtää puhelinnumeronsa toiselle operaattorille myös kesken määräaikaisen sopimuskauden. Operaattori voi näissä tapauksissa veloittaa määräaikaiseen sopimukseen perustuvia maksuja sopimuskauden loppuun asti. Telian toimintamallissa 50 euron peruutusmaksu peritään kuitenkin asiakkaalta ennen kuin liittymä on tosiasiallisesti tilaajan käytössä. Maksun periminen poikkeaa toimialan vakiintuneesta käytännöstä.

Traficomin mukaan Telian sopimuksissaan käyttämä ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton. Kuluttaja joutuu maksamaan palvelusta, jota hän ei ole saanut. Maksu on myös kohtuuton suhteessa Telialle aiheutuneisiin kustannuksiin, kun palvelun toimittamista ei käytännössä ole edes aloitettu. Maksun periminen vaikeuttaa kuluttajien mahdollisuutta kilpailuttaa ja vaihtaa matkapuhelinliittymää ja estää matkaviestinpalveluiden kilpailua.
Telia on ilmoittanut luopuvansa toistaiseksi maksun perimisestä. Traficom katsoo, että Telialle asetettu velvoite on tarpeen kuluttajien suojaamiseksi myös jatkossa.

Lisätietoja

Apulaisjohtaja Merja Saari, p. 0295 390 541