Traficom ehdottaa muutoksia pienten kuljetusrobottien massarajoihin ja kevyiden sähköisten liikkumisvälineiden teknisiin määritelmiin tulkintaongelmien vähentämiseksi.
Liikenne ja viestintävirasto Traficom ehdottaa, että pienille kuljetusroboteille eli kevyille automaattisille tavarankuljettimille säädettyjä massarajoja tarkistetaan. Tavoitteena on mahdollistaa nykyistä laajempi käyttö ilman, että liikenneturvallisuuden taso heikkenee.
Useamman vuoden ajan käytössä olleet kevyet automaattiset tavarankuljettimet on todettu turvallisiksi, ja ne ovat korvanneet merkittävästi kaupassa käymiseen liittyvää henkilöautoilua. Käytön laajentamista ovat kuitenkin rajoittaneet nykyiset suurimpia sallittuja massoja koskevat vaatimukset.
Nykyinen kaksiportainen massajaottelu ehdotetaan korvattavaksi useampiportaisella taulukolla. Mallissa kuljetettavan massan määrä ja sallittu ajonopeus kytkeytyvät toisiinsa. Kevyille automaattisille tavarankuljettimille sallittu suurin nopeus 15 kilometriä tunnissa ja maksimimassa 70 kiloa säilyisi ennallaan.
"Muutoksen etuna olisi kuljetusrobottien toimintamatkojen kasvu ja kuljetuspalveluiden parempi saavutettavuus nykytilanteeseen verrattuna, samalla kun vaikutus liikenneturvallisuuteen säilyisi nykyisellä tasolla," arvioi erityisasiantuntija Jukka Juhola.
Selkeyttä kevyiden sähköisten liikkumisvälineiden teknisiin määritelmiin
Samassa yhteydessä Traficom ehdottaa kevyiden sähköisten liikkumisvälineiden rakenteellista nopeutta ja suurinta jatkuvaa nettotehoa koskevien teknisten määritelmien selkeyttämistä. Tavoitteena on poistaa käytännössä ilmenneitä tulkintaongelmia.
Kevyillä sähköisillä liikkumisvälineillä tarkoitetaan tässä yhteydessä ajoneuvoiksi luokiteltavia
- sähköavusteisia polkupyöriä (max 250W sähkömoottori)
- yksittäin valmistettuja moottorilla varustettuja polkupyöriä (max 1000W sähkömoottori)
- kevyitä sähköajoneuvoja, kuten yli 15 km/h kulkevia sähköpotkulautoja
- kevyitä automaattisia tavarankuljettimia.
"Määritelmien puuttuminen on johtanut epäselvyyksiin sekä käyttäjien että toimijoiden näkökulmasta. Selkeämmät tekniset rajaukset tuovat varmuutta ja yhdenmukaisuutta," Juhola jatkaa.
Määräyksellä täsmennettäisiin tehoarvon määrittelyä ja linjattaisiin, että ajoneuvolla voi olla vain yksi rakenteellinen nopeus, jota käyttäjä ei voi muuttaa. Määräyksellä ei ole vaikutusta ajoneuvolaissa säädettyihin teho- ja nopeusrajoihin.
Kevyitä sähköisiä liikkumisvälineitä koskevaa yleistä taustatietoa on saatavilla Traficomin verkkosivuilla .
Määräyksen aikataulu
Määräysluonnos julkaistaan ulkoisen lausuntokierroksen alkaessa 1.3.2026 ja voimaantuloarvio on 1.8.2026.
Lisätietoja
Erityisasiantuntija Jukka Juhola, p. 029 5345 527, jukka.juhola@traficom.fi
Johtava asiantuntija Reijo Jälkö, p. 029 5345 306, reijo.jalko@traficom.fi