EU-komissio suosittelee EU-maille lentoliikenteen keskeyttämistä eteläisen Afrikan maista, joissa koronan omikron-virusmuunnosta on havaittu. Suomella ei ole lentoliikennesopimusta näiden maiden kanssa, eikä Suomeen tule suoria lentoja eteläisen Afrikan riskialueilta. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom haluaa viestiä selkeästi, ettei lupia tällaisille lennoille tässä vaiheessa myönnetä.
Lentoliikennettä eteläisen Afrikan maista Suomeen ei ole, joten tarvetta komission suosituksen mukaiselle lentojen keskeyttämispäätökselle ei ole.
"Haluamme kuitenkin viestittää selkeästi, ettei lupia tällaisille lennoille tässä vaiheessa myönnettäisi. Virasto on pyytänyt ilmailutiedotuspalvelun tarjoaja Fintraffic Lennonvarmistus Oy:tä julkaisemaan asiaa koskevan ilmailutiedotteen (NOTAM, Notice to Airmen). Seuraamme tilannetta", kertoo ylijohtaja Jarkko Saarimäki.
Traficom voi kuitenkin komission suosituksen mukaisesti myöntää poikkeusluvan yksittäiselle ambulanssilennolle, rahtilennolle, siirtolennolle, humanitaariselle lennolle sekä kotiutuslennolle.
Suomen terveysviranomaiset kehottavat välttämään kaikkea matkustamista Etelä-Afrikkaan, Namibiaan, Botswanaan, Zimbabween, Lesothoon, Eswatiniin (Swazimaa), Mosambikiin ja Malawiin uuden koronavariantin takia.
Lisätietoja
ylijohtaja Jarkko Saarimäki, jarkko.saarimaki(at)traficom.fi, p. 040 836 0397. Twitterissä @Saarimaki (Ulkoinen linkki)