Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Taksin tunnistaa muun liikenteen joukosta helpoiten siitä, että siinä on taksivalaisin. Takseissa on myös oltava asiakkaan nähtävillä taksiliikenneluvan haltijan nimi ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Lisäksi asiakkaalle on kerrottava matkan kokonaishinta tai vähintään hinnan määräytymisen perusteet ennen taksimatkan alkamista tai tilauksen vahvistamista. Hinnastosta löytyvän esimerkkihinnan avulla asiakkaat pystyvät vertailemaan taksien hintoja jo ennen taksin valintaa.

Taksiliikenteen palveluiden hinnoitteluun ja hintojen esittämistapaan tarkennuksia 1.9.2021 alkaen

Asiakkaalle on kerrottava matkan kokonaishinta tai vähintään hinnan määräytymisen perusteet ennen taksimatkan alkamista tai tilauksen vahvistamista. "Jos taksimatkalle ei ole sovittu kiinteää hintaa, niin matkan hinnan tulee koko matkan ajan perustua kuljettuun matkaan ja matkaan käytettyyn aikaan", tarkentaa johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.

Jos matkalle ei ole sovittu kiinteää hintaa, asiakkaalle on annettava ennen taksimatkan alkamista tieto myös esimerkkimatkan (10 kilometriä ja 15 minuuttia) hinnasta. "Kun asiakas on ottamassa taksia esimerkiksi taksitolpalta, esimerkkimatkan hinnan on löydyttävä taksin hinnastosta ylimpänä. Esimerkkimatkan hintojen avulla asiakkaat pystyvät vertailemaan taksien hintoja. Ja muistutuksena vielä, että jokaisesta taksimatkasta on asiakkaalle edelleen tarjottava kuittia", kertoo Hautalahti.

Jos taksiyritys käyttää kiinteää hinnoittelua, on asiakkaalle kerrottava matkan kokonaishinta ennen taksimatkan alkamista tai tilauksen vahvistamista.

Mistä tunnistat taksin? - taksivalaisimesta

Jokaisessa taksissa on oltava taksivalaisin. Poikkeuksen tästä muodostavat vain etukäteen sopimuksella sovitut yritys- tai edustusajot. Takseissa on myös oltava asiakkaan nähtävillä taksiliikenneluvan haltijan nimi ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.

Taksista pitää löytyä taksamittari taikka muu laite tai järjestelmä tietojen keräämiseksi

Takseissa on 1.9.2021 lähtien oltava joko taksamittari taikka muu laite tai järjestelmä, joka kerää jokaisesta taksimatkasta yrittäjän, kuljettajan ja ajoneuvon yksilöintitiedot, matkan ajankohdan, pituuden ja keston sekä matkan hinta- ja maksutapatiedot. "Näillä laitteilla kerättävien tietojen avulla tekee esimerkiksi verottaja verovalvontaa", kertoo Traficomin johtava asiantuntija Hautalahti.

Lisätietoja

Johtava asiantuntija Pasi Hautalahti, pasi.hautalahti@traficom.fi, p. 029 534 6503

Johtava asiantuntija Kimmo Pylväs, kimmo.pylvas@traficom.fi, p. 029 534 5798. Twitterissä @KimmoPylvas