Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Veneilyturvallisuus vaatii kohennusta – vinkit turvalliseen veneilyyn

Veneilyonnettomuuksissa menehtyy kymmeniä ihmisiä joka vuosi, viime vuonna 43 henkilöä. Talven aikana kannattaakin kerrata turvallisen veneilyn periaatteet ja varmistaa, että omat veneilytaidot ja veneen varusteet ovat kunnossa. Uusi vesiliikennelaki korostaa päällikön vastuuta ja keventää vuokraveneiden sääntelyä.

Vesiliikenneonnettomuuksien ennakkotietojen mukaan vuonna 2019 vesiliikenneonnettomuuksissa menehtyi 43 ihmistä, kaikki huviveneilijöitä. Onnettomuuksissa menehtyneiden määrä laski edellisvuodesta, mutta oli silti enemmän kuin vuosina 2015-2017 keskimäärin. Kaikki onnettomuuksissa kuolleet olivat miehiä, suurin osa 55-74-vuotiaita. 

Tyypillinen vesiliikenneonnettomuus on moottori- tai soutuveneen kaatuminen tai kallistuminen. Yleisin onnettomuuden syy ennakkotilastoissa on veneilijän toimintavirhe eli esimerkiksi nouseminen seisomaan veneen laidalle tai ohjauksen virheliike ja veneen ohjaaminen kiville. 

”Eniten kuolemaan johtaneita vesiliikenneonnettomuuksia tapahtui viime vuonna Varsinais-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa ja Vuoksen vesistön alueella”, kertoo tiiminvetäjä Suvi Toppari

Uuden vesiliikennelain tavoitteena turvallisempi veneilykesä 

Turvallisen veneilyn pohjana on suunnitelmallisuus ja vesimerkillinen asenne. ”Pelastusliivit ovat veneillessä halpa henkivakuutus. Lisäksi kipparin tulee olla selvillä väistämissäännöistä, merimerkeistä ja siitä, miten hätätilanteessa toimitaan. Mukana veneessä on tietysti asianmukaiset ja toimivat varusteet. Hyvistä veneilykäytännöistä kannattaa tehdä itselleen rutiini”, neuvoo tiiminvetäjä Suvi Toppari. 

Näillä vinkeillä veneilykausi sujuu turvallisesti: Vastuu + varusteet + vuokravene = uusi vesiliikennelaki

1. Vastuu päälliköllä

Kesäkuun alusta lähtien veneelle pitää nimetä päällikkö, joka vastaa koko venekunnan turvallisuudesta eli esimerkiksi huolehtii veneen kunnosta ja tekee tilannearvion sääolosuhteista. Päällikön vastuulla on huolehtia myös siitä, että pelastusliivit tai muut kelluntapukineet ovat veneessä helposti saatavilla ja puettuna olosuhteiden niin vaatiessa. Päällikkö vastaa myös veneen aiheuttamasta häiriöstä tai haitasta esimerkiksi ympäristölle.

2. Varusteet kunnossa

Tärkein varuste veneessä on jokaiselle veneessä olevalle sopivankokoiset ja vaatimustenmukaiset pelastusliivit tai muut kelluntapukineet. Muita pakollisia varusteita moottorikäyttöisessä veneessä tai yli viiden metrin pituisessa purjeveneessä ovat tyhjennysväline ja veneen koosta riippuen airot, mela tai ankkuri köysineen. Moottoritehon kasvaessa tai mikäli veneessä on esimerkiksi polttolaitteita tulee olla lisäksi käsisammutin, jonka toimivuus on tarkastettu vähintään kerran vuodessa.

3. Vuokravene helposti

Uuden lain myötä vuokraveneet vapautuvat katsastusvelvoitteista ja veneen vuokraaminen helpottuu. Miehittämättömän veneen vuokraamista koskevat lievemmät säännöt kuin miehitetyn veneen vuokraamista.

4. Vesiliikennelaki uudistuu 1.6.2020

Kaikki veneilyssä tarvittava turvallisuustieto on koottu ensimmäistä kertaa yksiin kansiin, uuteen vesiliikennelakiin. Uudistuksen tavoitteena on lisätä vesiliikenteen turvallisuutta ja vastuullista veneilyä sekä mahdollistaa vesiliikenteen automaatio. Lakiin kannattaa jokaisen veneilijän tutustua hyvissä ajoin, viimeistään ennen veneilykauden alkua. 

Lisätietoja

Tiiminvetäjä Suvi Toppari, p. 0295 345 412, suvi.toppari(at)traficom.fi