Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkaissut henkilöautojen mallikohtaiset katsastuksen vikatilastot viime vuodelta. Kuten aiempina vuosina, autoja hylättiin eniten etuakseliston, jousituksen ja iskunvaimennuksen sekä jarruvikojen vuoksi. Ensimmäisen kerran katsastukseen tulleista autoista hylättiin keskimäärin 3,1 % eli saman verran kuin vuonna 2018.
Mallikohtaisissa tilastoissa ovat mukana 3-15 –vuotiaat henkilöautot
Traficomin mallikohtaisissa tilastoissa ovat mukana 3-15 –vuotiaat henkilöautot. Näiden autojen määräaikaiskatsastuksista hylättiin vuonna 2019 keskimäärin 21 %, kun edeltävänä vuonna vastaava luku oli 20 %. Käytännössä saman ikäisiä autoja hylättiin vuonna 2019 keskimäärin vähemmän kuin vuonna 2018. Lakimuutoksen jälkeen suurempi osa katsastuksista keskittyi kuitenkin aiempaa vanhempiin autoihin, mikä näkyy hylättyjen osuuden kasvuna, kun kaikkia ikäluokkia tarkastellaan yhteensä.
Varsinkin 6-9 –vuotiaita autoja katsastettiin vuonna 2019 selvästi aiempia vuosia vähemmän.
”Tietyn mallin ja käyttöönottovuoden tiedot löytyvät mallikohtaisista tilastoista, jos mallia on katsastettu tilastovuonna 100 kertaa tai enemmän. Katsastustilastoissa ovat mukana myös mallikohtaiset ajokilometrit, mikä mahdollistaa mallin hylkäysten osuuden ja vikatietojen suhteuttamisen mallilla keskimäärin ajettuihin kilometreihin. Uudemmista malleista ensimmäistä kertaa tilastoihin ovat nousseet mm. Ford Ecosport, Kia Niro, Mercedes-Benz GLE, Renault Talisman, Seat Ateca sekä Volvo S90 ja V90”, kertoo Traficomin asiantuntija Ari Väisänen.
Lisäksi tilastoista löytyvät korjauskehotuksiin, hylkäyksiin ja ajokieltoihin johtaneiden vikojen lukumäärät käyttöönottovuosittain, mallisarjoittain ja vikakohteittain. Tiedot löytyvät tietokantataulukosta Henkilöautojen määräaikaiskatsastukset malleittain ja vikakohteittain 2017-2019 (Ulkoinen linkki).
Uusia autoja hylätään eniten etuakseliston ja käyttöjarrun vikojen vuoksi. Vanhemmilla autoilla yleisin hylkäyssyy on etuakselisto. Myös jousituksessa ja iskunvaimennuksessa löytyvät viat ovat yleinen hylkäysperuste.
Kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista hylättiin 27 % - ajokieltoon yleensä jarruvikojen takia
Kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista vuonna 2019 hylättiin 27 %, kun vastaava luku edeltävänä vuonna oli 26 %. Hylkäysten osuuden kasvu johtuu pääosin siitä, että vuonna 2019 katsastettiin keskimäärin aiempaa vanhempia autoja. Katsastetun henkilöauton keski-ikä vuonna 2019 oli 14,1 vuotta ja 13,2 vuonna 2018.
Havaittujen vikojen lukumäärä 1 000 katsastusta kohti | |||
Vian vakavuus | 2017 | 2018 | 2019 |
Korjauskehotus | 662 | 647 | 679 |
Hylkäys | 494 | 477 | 501 |
Ajokielto | 3 | 8 | 10 |
Yhteensä | 1158 | 1132 | 1190 |
* Vikojen lukumäärissä voi yhdeltä ajoneuvolta olla monta vikaa
Hylkäykseen johtaneita vikoja katsastusta kohti löydettiin noin 5 % enemmän ja ajokieltoon johtaneita vikoja noin 21 % enemmän kuin vuonna 2018. Kasvu johtuu katsastuksen uusista arvosteluperusteista sekä siitä, että vuonna 2019 katsastettiin aiempaa vanhempia autoja. Hylkäykseen johtaneiden vikojen määrät ovat lisääntyneet vuoteen 2018 verrattuna varsinkin valaisimien ja sähkölaitteiden vikojen sekä alustan ja korin ruostevaurioiden takia.
Ajokieltoihin johtaneita vikoja löydettiin viime vuonna yhteensä noin 20 000. Vikojen määrä kasvoi vuoteen 2018 verrattuna erityisesti jarrujärjestelmät-pääkohteessa. Käytännössä ajokieltoon langetettiin erityisesti käyttö- tai seisontajarrun kunnon takia.
Toukokuun 2018 lainsäädäntömuutokset näkyvät katsastusten määrissä ja vikojen arvostelussa
Toukokuussa 2018 otettiin käyttöön uudet katsastusaikavälit ja katsastuksen uudet arvosteluperusteet. Ajoneuvot siirtyvät uuden sääntelyn mukaisiin käytäntöihin, kun ne on ensimmäisen kerran katsastettu uuden sääntelyn aikana. Uuden sääntelyn mukaan henkilöauto on katsastettava ensimmäisen kerran viimeistään 4 vuoden kuluttua käyttöönottopäivästä ja sen jälkeen viimeistään 2 vuoden kuluttua edellisestä katsastuksesta. Kun käyttöönotosta on kulunut yli 10 vuotta, ajoneuvo on katsastettava vuosittain.
”Odotetusti lainsäädäntömuutos näkyi katsastusten lukumäärän vähenemisenä, koska katsastusaikaväli harveni. Vuonna 2019 määräaikaiskatsastuksia suoritettiin yhteensä noin 2 010 000, eli 10 % vähemmän kuin vuonna 2018, jolloin katsastusten lukumäärä oli 2 240 000”, toteaa Traficomin tiiminvetäjä Teemu Toivanen.
Lisätietoja
Katsastuksen vikatilastot 2019 (Ulkoinen linkki)
Katsastustilastot Traficomin tilastotietokannassa (Ulkoinen linkki)
tiiminvetäjä Teemu Toivanen, p. 029 5345 530, teemu.toivanen@traficom.fi
erityisasiantuntija Ari Väisänen, p. 029 5346 177, ari.vaisanen@traficom.fi (tilastot)