Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman vuoden 2023 valtionavustushaku aukeaa toukokuussa

Valtio tukee vuonna 2023 kävelyä ja pyöräliikennettä edistäviä infrahankkeita 3,5–9 miljoonalla eurolla. Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman valtionavustushaku aukeaa toukokuussa eli hieman edellisvuosia aikaisemmin. Valtionavustusta myönnetään kuntien katuverkolle tai muihin kunnan maalle sijoittuviin hankkeisiin, joissa parannetaan arkikävelyn ja -pyöräilyn olosuhteita ja houkuttelevuutta.

Valtionavustushaku aukeaa 17.5.2023, ja hakemukset tulee jättää viimeistään perjantaina 18.8.2023 klo 16.15. Valtionavustusta voidaan myöntää aiempien vuosien tapaan sekä yksittäisille kunnille että kuntien yhteishankkeisiin. Avustusmäärä on enintään 50 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista.

Valtionavustushaun aikaistamisella pyritään vastaamaan hakijoiden tarpeisiin

Valtionavustushaun aikataulua pyritään lähivuosina muokkaamaan paremmin kuntien tarpeita ja valtionavustushankkeiden toteutusta tukevaksi. Vuonna 2023 valtionavustushaku aikaistuu edellisvuoteen verrattuna noin kahdella kuukaudella ja vuonna 2024 hakua pyritään aikaistamaan edelleen niin, että haku aukeaa jo aiemmin keväällä.

"Haun aikataulua muuttamalla pyrimme ensisijaisesti vastaamaan kuntien tarpeisiin. Pyrkimyksenä on saada valtionavustuspäätökset tehtyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa vuotta, jolloin hankkeiden varsinaiseen toteutukseen käytettävissä oleva aika saadaan maksimoitua ja kunnat voivat huomioida mahdollisen valtionavustuksen omassa budjetoinnissaan aiempaa paremmin", kertoo Traficomin erityisasiantuntija Antti Rahiala.

Hakijoiden infotilaisuus 24.5.2023

Hakumateriaalit julkaistaan haun avaamisen yhteydessä Traficomin nettisivuilla ja valtionavustushausta kiinnostuneille järjestetään info- ja keskustelutilaisuus keskiviikkona 24.5.2023 klo 1315. Tilaisuus järjestetään Teams-tilaisuutena. Tilaisuus järjestetään suomeksi, eikä tilaisuuteen tarvitse ilmoittautua etukäteen.