Komissio on antanut kahdelle sosiaalisen median palvelulle (X ja TikTok) päätökset digipalveluasetuksen noudattamisesta. Komissio määrää X:lle 120 miljoonan euron sakot. Suomessa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on asetuksen pääasiallinen valvoja.
"On hyvä, että ensimmäiset päätökset digipalveluasetuksen noudattamisesta on nyt saatu. Päätökset vahvistavat luottamusta verkkoympäristöön ja suojelevat käyttäjien oikeuksia verkossa", toteaa Traficomin datatalousjohtaja Jenni Koskinen.
Päätösten jälkeen X:n on korjattava menettelynsä määräajan kuluessa. TikTok on puolestaan antanut komissiolle sitoumuksia mainonnan läpinäkyvyyteen liittyen ja komissio on hyväksynyt TikTokin sitoumukset. Komissio jatkaa sekä X:n että TikTokin tutkintoja muilta osin.
X:n menettely mahdollistaa esimerkiksi huijaukset
Komissio totesi muun muassa, että X:n käyttämä ns. "blue checkmark" on harhaanjohtava. Käyttäjä voi saada mielikuvan merkistä, että sen käyttäjä on varmennettu ja aito, vaikka merkin hankkiminen ei sitä takaakaan. Tämä saattaa mahdollistaa käyttäjien huijaukset siten, että "blue checkmark" käyttäjä tekeytyy joksikin muuksi henkilöksi ja huijaa toisia käyttäjiä esim. sijoituspetoksiin.
Lisäksi komission päätöksen mukaan X ei anna digipalveluasetuksen mukaista riittävää pääsyä ulkopuolisille tahoille sen mainosvarastoihin. Tutkijoiden tai kansalaisjärjestöjen pääsyllä alustan mainosvarastoihin voidaan edesauttaa esimerkiksi näkyvyyttä siihen, ketkä ovat todellisuudessa mainosten julkaisijoita, ovatko ne niitä tahoja, joiden nimissä mainos väitetään esitettävän vai joku valheellinen taho.
Esimerkiksi yli neljäsosa suomalaisista joutuu digihuijauksen, petoksen tai muun rikoksen uhriksi verkossa. Tietoverkkoavusteisten petosten yhteenlaskettu rikoshyöty Suomessa oli 84,2 miljoonaa euroa vuonna 2024. Näin ollen on Suomenkin kannalta tärkeää, että alustojen, tässä tapauksessa X:n, roolia huijausten tekopaikkana torjutaan.
Taustaa digipalveluasetuksesta
Suomessa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on asetuksen pääasiallinen valvoja, mutta tietyistä velvoitteista vastaa myös kuluttaja-asiamies ja tietosuojavaltuutettu. Erittäin suurten verkkoalustojen osalta valvonnasta vastaa EU-komissio. Traficom ottaa näissä tapauksissa valitukset vastaan ja siirtää ne eteenpäin.
Digipalveluasetus (DSA) turvaa digipalveluiden, kuten erilaisten verkkoyhteisöjen ja markkinapaikkojen käyttäjän asemaa. Digipalveluasetus parantaa verkon käyttäjien oikeuksia ja tekee verkkoalustojen, kuten somepalvelujen, käytöstä aikaisempaa reilumpaa ja turvallisempaa.
Somen ja muiden alustapalveluiden käyttäjillä on oikeus esimerkiksi ilmoittaa alustalle laittomista sisällöistä ja saada ilmoituksensa käsiteltyä asianmukaisesti. Mikäli alustan ilmoitusten käsittelyn menettelyt ovat puutteelliset, käyttäjä voi tehdä asiasta valituksen Traficomille. Lue lisää käyttäjän oikeuksista ja katso ohjeet siitä, miten alustojen puutteista voi ilmoittaa.
Lisätietoja
Datatalousjohtaja Jenni Koskinen, p. 0295 390 648, jenni.koskinen@traficom.fi
Projektipäällikkö Jarmo Riikonen, p. 0295 534 7385, jarmo.riikonen@traficom.fi