Ajokoeohjeeseen on tehty tarkennuksia etenkin kaksipyöräisten ja raskaiden luokkien käsittelykokeisiin liittyen. Lisäksi ohjeeseen on tehty joitain muita pienempiä muutoksia. Tavoitteena on parantaa ohjeen selkeyttä ja varmistaa kokelaiden yhdenmukainen kohtelu.
AM/120-luokan käsittelykokeen pakollisiin varustevaatimuksiin on lisätty suojaavat käsineet.
Ajovarusteiden tarkastamiseen liittyen ohjeeseen on lisätty maininta suojakypärän asianmukaisesta kiinnittämisestä.
Käsittelykokeisiin liittyviä tarkennuksia ovat esimerkiksi seuraavat:
- Kaksipyöräisten käsittelykokeissa jarrutuspaikan kitkan kokeilumahdollisuus on siirretty tehtäväksi hidasajotehtävien jälkeen.
- Käsittelytehtävien alkamis- ja päättymiskohtia on tarkennettu.
- Tehtävien mitoituksen muuttamismahdollisuus vaikeissa olosuhteissa on poistettu.
- Kolmannen yrityskerran sallimiseen liittyvää ohjetta on selkeytetty.
- Ohjeeseen on lisätty maininta siitä, että kokelaille on tarjottava mahdollisuus suorittaa jäljellä olevat tehtävät loppuun hylkäystilanteessa.
- Kaksipyöräisten Portit-tehtävään on lisätty vaihtoehtoisen ajoreitin mahdollisuus (ensimmäinen kaarros oikealle) ja ohjetta on selkeytetty vastaamaan paremmin alkuperäistä tavoitetta.
- Tehokas jarrutus -tehtävään on lisätty maininta siitä, että moottorin on pysyttävä käynnissä tehtävän suorituksen ajan.
- Moottoripyörän hitaiden nopeuksien tehtävään on lisätty maininta jalkojen laittamisesta maahan pysähdyksien kohdalla.
- Portit-tehtävässä nopeuden on oltava vähintään 30 km/h koko tehtävän suorituksen ajan.
Lisäksi käsittelykokeiden kuviin on tehty pieniä tarkennuksia.
Tutustu 1.8.2025 voimaan tulevaan ajokoeohjeeseen.
Lisäämme ruotsin- ja englanninkielisen ajokoeohjeen sivuille lähiaikoina.
Heinäkuun loppuun asti noudatetaan nykyistä ajokoeohjetta.
Lisätietoja: opetus_ja_tutkinnot@traficom.fi