Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Siirry hakuun

Taksimatkustajalle

Taksin tunnistaa muun liikenteen joukosta helpoiten siitä, että siinä on taksivalaisin. Takseissa on myös oltava asiakkaan nähtävillä taksiliikenneluvan haltijan nimi ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Lisäksi asiakkaalle on kerrottava matkan kokonaishinta tai vähintään hinnan määräytymisen perusteet ennen taksimatkan alkamista tai tilauksen vahvistamista. Hinnastosta löytyvän esimerkkihinnan avulla asiakkaat pystyvät vertailemaan taksien hintoja jo ennen taksin valintaa.

Taksiliikenteen hinnoittelu ja hintojen esittämistapa

Asiakkaalle on kerrottava matkan kokonaishinta tai vähintään hinnan määräytymisen perusteet ennen taksimatkan alkamista tai tilauksen vahvistamista. Jos taksimatkalle ei ole sovittu kiinteää hintaa, niin matkan hinnan tulee koko matkan ajan perustua kuljettuun matkaan ja matkaan käytettyyn aikaan.

Jos matkalle ei ole sovittu kiinteää hintaa, asiakkaalle on annettava ennen taksimatkan alkamista tieto myös esimerkkimatkan (10 kilometriä ja 15 minuuttia) hinnasta.

- Kun asiakas on ottamassa taksia esimerkiksi taksitolpalta, esimerkkimatkan hinnan on löydyttävä taksin hinnastosta ylimpänä. Esimerkkimatkan hintojen avulla asiakkaat pystyvät vertailemaan taksien hintoja. Ja muistutuksena vielä, että jokaisesta taksimatkasta on asiakkaalle edelleen tarjottava kuittia - 

Jos taksiyritys käyttää kiinteää hinnoittelua, on asiakkaalle kerrottava matkan kokonaishinta ennen taksimatkan alkamista tai tilauksen vahvistamista.

Taksista pitää löytyä taksamittari taikka muu laite tai järjestelmä tietojen keräämiseksi

Takseissa on oltava joko taksamittari taikka muu laite tai järjestelmä, joka kerää jokaisesta taksimatkasta yrittäjän, kuljettajan ja ajoneuvon yksilöintitiedot, matkan ajankohdan, pituuden ja keston sekä matkan hinta- ja maksutapatiedot. 

Taksin tilaaminen

Takseilla ei ole enää päivystysvelvollisuutta. Etenkin maaseudulla tämä saattaa tarkoittaa sitä, että hiljaisina ajankohtina taksi kannattaa tilata ennakkoon. 

Muista myös selvittää taksia tilatessasi taksiyrityksen tarjoamat lisäpalvelut, jos sinulla on niille tarvetta. Tällaisia ovat esimerkiksi ison matkatavaran kuljettaminen, lastenistuimet ja eläinten kuljetus. Tämä tieto voi löytyä myös yrityksen verkko- tai facebook-sivuilta. 

Mikäli sinulla on oikeus käyttää Kelan tai kuntien rahoittamia taksipalveluita, noudata niiden osalta heidän ohjeistustaan. Lue lisää Kelan verkkosivuilta (Ulkoinen linkki).

Soittamalla tai sovelluksella

Jos tilaat taksin soittamalla tai sovelluksella, tulee sinun saada tieto matkan hinnasta tai hinnan määräytymisen perusteet tilauksen yhteydessä. Takseissa on eroja niin palveluissa kuin hinnassakin, asiakkaan pitää siis itse päättää, mitä painottaa valinnassaan.

Taksitolpalta tai muulta taksiasemalta

Nykyään taksitolpilla tai muilla taksiasemilla on vallitsevana käytäntönä, että asiakkaan tulee valita ensimmäinen taksi, ellei taksin vaihtamiselle ole perusteltua syytä, kuten esim. auton koko. Jatkossa taksien erilaiset hinnoitteluperusteet vaikuttavat myös tähän käytäntöön ja asiakas saa vapaasti valita, minkä taksin haluaa ottaa.

Mistä taksin tunnistaa?

Jokaisessa taksissa on oltava taksivalaisin. Poikkeuksen tästä muodostavat vain etukäteen sopimuksella sovitut yritys- tai edustusajot. Takseissa on myös oltava asiakkaan nähtävillä taksiliikenneluvan haltijan nimi ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi.

Taksivalaisin on aina keltamusta ja siinä lukee joko TAKSI tai TAXI. Taksivalaisimen koko voi vaihdella ja siinä voi olla muutakin tekstiä.

Taksina voi toimia henkilöautojen lisäksi mm. pakettiautot, mopoautot, mönkijät tai kuorma-autot, mutta ei linja-autot.

Puutteita palvelussa? Epäselvyyttä hinnassa tai hinnoittelussa?

Mitä tulee tehdä, jos taksimatkalla on ollut ongelmia, esimerkiksi epäselvyyttä tai erimielisyyttä hinnassa, tilattu taksi ei ole tullutkaan tai kuskilta saa huonoa palvelua?

  1. Ota ensin yhteyttä siihen tahoon, jolta tilasit taksin eli välityskeskukseen tai taksiyrittäjään. Reklaamaation teon apuna voit käyttää reklamaatioapuria (Ulkoinen linkki). Jos kyydin maksoi Kela tai kunta, ota yhteyttä heihin.
  2. Jos valituksesi ei tuota toivomaasi tulosta, ota yhteyttä kuluttajaneuvontaan (Ulkoinen linkki).

Liikematkustajat ja esteettömiä kyytejä tarvitsevat voivat tehdä halutessaan varsinaisen valituksen lisäksi myös ilmoituksen taksimatkan ongelmista Traficomille, joka käsittelee yhteydenotot osana taksiyritysten valvontaa.

KELAn korvaamat matkat

Mikäli sinulla on oikeus Kelan korvaamiin taksimatkoihin tilaa matka Kelan kanssa sopimuksen tehneestä maakunnallisesta tilausvälityskeskuksesta. Lisätietoa taksimatkan tilauksesta ja alueiden puhelinnumeroista saat osoitteesta www.kela.fi/matkat. (Ulkoinen linkki)