Sähköisen raskaan liikenteen valtionavustus
Sähköisen raskaan liikenteen valtionavustusta on myönnetty hankkeille, jotka edistivät sähköisen raskaan liikenteen kehittymistä Suomessa. Avustusta ei voi enää hakea.
Avustusta sähköisen raskaan liikenteen edistämiseen
Valtionavustuksella edistettiin raskaan liikenteen toimialan valmiuksia hyödyntää sähköä käyttövoimana. Sähköisen raskaan liikenteen kehittäminen liittyi raskaan liikenteen päästövähennysten saavuttamiseen.
Avustus rahoitettiin EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä. Avustuksella edistettiin Suomen kestävän kasvun ohjelman Elpymis- ja palautumissuunnitelman tuottavuuskasvun sekä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen tavoitteita. Avustuksella toimeenpantiin pilari 3:n investointia (P3C4I2) Kansainvälisen kasvun kärkialaohjelmat. Avustuksiin oli käytettävissä arviolta 1,2 milj. euroa, jolla pyrittiin rahoittamaan noin 2–5 hanketta. Hankkeiden tuli olla kokonaan toteutettu 30.9.2025 mennessä.
Avustettavista hankkeista säädettiin sähköisen raskaan liikenteen kehittämiseen vuosina 2022–2025 myönnettävästä avustuksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (112/2022). Avustukset myönnettiin valtionavustuslain (688/2001) 5 §:n ja edellä mainitun asetuksen mukaisena erityisavustuksena EU:n valtiontukisääntöjä noudattaen.
