Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkaissut uusimman fi-verkkotunnusten välittäjien tähtiluokituksen. Tänä vuonna arvioinnissa nähtiin ennätystulos: peräti 12 välittäjää sai korkeimman eli viiden tähden arvosanan.
Traficomin toteuttaman tähtiluokituksen tarkoituksena on helpottaa verkkotunnuksen hankintaa harkitsevaa henkilöä tai yritystä valitsemaan itselleen sopivin verkkotunnusvälittäjä. Luokituksesta näkee nopeasti, millä tasolla välittäjän asiakaspalvelu ja toiminnan laatu ovat. Tänä vuonna arviointiin osallistui 21 fi-verkkotunnusvälittäjää. Näistä jopa 12 sai arvioinnissa viisi tähteä, viime vuonna viiden tähden välittäjiä oli kymmenen.
”On ilahduttavaa nähdä, että yhä useampi välittäjä panostaa palvelunsa laatuun ja kehittää toimintaansa myös arviointimme aikana. Tämä tarkoittaa, että verkkotunnusten käyttäjille on tarjolla entistä parempaa ja sujuvampaa palvelua”, sanoo johtava asiantuntija Juhani Juselius.
Tähtiluokitus toteutettiin ensimmäistä kertaa itsearvioinnin pohjalta
Tänä vuonna arviointi toteutettiin ensimmäistä kertaa välittäjien itsearvioinnin pohjalta. Tulokset kuitenkin todennettiin Traficomissa, jotta lopputulos olisi luotettava ja vertailukelpoinen.
”Itsearviointi toi välittäjille mahdollisuuden tarkastella omaa toimintaansa uusin silmin. Useampi välittäjä tarttui tähän ja kehitti palvelujaan arvioinnin aikana. Se kertoo, että arvioinnilla on aidosti vaikuttavuutta”, tähdentää Juselius.
Traficomin tavoitteena luotettava fi-verkkotunnusten välitystoiminta
Fi-verkkotunnusvälittäjien tehtävä on auttaa ja neuvoa asiakkaitaan fi-verkkotunnuksiin liittyvissä asioissa, kuten verkkotunnuksen uusimisessa ja siirrossa käyttäjältä toiselle.
Traficom valvoo verkkotunnusvälittäjien toimintaa, jotta asiointi verkossa on sujuvaa ja turvallista. "Fi-verkkotunnusvälittäjät rekisteröivät verkkotunnuksen puolestasi ja hoitavat kaikki siihen liittyvät palvelut, kuten verkkotunnuksen uusimisen", Juselius jatkaa.
Kaikki uusimmat tähtiluokitukset ovat nähtävillä Traficomin verkkosivuilla (Ulkoinen linkki) (valitse välittäjähausta tähtiluokitellut välittäjät)
Lisätietoja
Johtava asiantuntija Juhani Juselius, p. 0295 390 492, juhani.juselius@traficom.fi
Tutustu videoon: Miksi piste ja FI ovat niin tärkeitä? (Ulkoinen linkki)
Taustaa
Suomessa on yli 3000 fi-verkkotunnusta tarjoavaa verkkotunnusvälittäjää, jotka rekisteröivät verkkotunnuksen hakijan puolesta ja hoitavat kaikki siihen liittyvät palvelut, kuten verkkotunnuksen uusimisen tai siirtämisen käyttäjältä toiselle. Välittäjä tarjoaa usein myös muita oheispalveluja, kuten sähköpostin ja verkkosivutilaa.
Traficom valvoo fi-verkkotunnusvälittäjien toimintaa Suomessa. Välittäjien on noudatettava tietoturvavaatimuksia Traficomin määräyksen M68 mukaisesti. Traficom tarjoaa fi-verkkotunnusvälittäjille maksuttoman mahdollisuuden tarjota hajautettua toissijaista nimipalvelua fi-verkkotunnuksille ja niiden käyttäjille.
Fi-verkkotunnuksia on rekisteröity noin 560 000. Kaikki yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt kotipaikasta riippumatta voivat rekisteröidä itselleen fi-verkkotunnuksen. Fi-verkkotunnus hankitaan aina verkkotunnusvälittäjältä.