Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Lupakirjan muuntaminen EASA-maan ja kolmannen maan välillä

Voit hakea Traficomilta lupakirjaa tai kelpoisuustodistusta, vaikka et ole Suomen kansalainen. Tarkastamme hakemuksen yhteydessä, ettei hakijalla ole samanaikaisia hakemuksia tai myönnettyjä lupakirjoja useammassa EASA-jäsenvaltiossa ja ettei hakijalle aiemmin myönnettyä lupakirjaa ole peruttu jossain jäsenvaltiossa. Lentäjän kaikki lupakirjat tulee olla saman EASA-jäsenvaltion viranomaisen myöntämät.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom edellyttää suomalaisen henkilötunnuksen hankkimista Digi- ja väestötietovirastosta (Ulkoinen linkki). Henkilötunnusta käytetään henkilöiden yksilöintiin eri viranomaisten rekistereissä ja tietojärjestelmissä sekä näiden välisessä tietoliikenteessä. Traficomin tulee varmistua hakijan henkilöllisyydestä hakijan yksilöimiseksi ja ilmailun turvallisuuteen liittyvien tehtävien toteuttamiseksi.

Viralliset asiointikielet Suomessa ovat kielilain mukaan suomi ja ruotsi. Näiden lisäksi viranomainen voi antaa tarvittaessa palvelua myös englanniksi.

Ilmailun henkilöluvat, näihin liittyvät teoriakokeet, asiointimaan vaihto Suomesta toiseen jäsenmaahan, lääketieteellinen kelpoisuustodistus ja sen siirto sekä myös kielteiset päätökset ovat maksullisia. Voit tarkistaa voimassaolevat hinnat liikenne- ja viestintäministeriön vahvistamasta maksuasetuksesta . Kaikki maksut laskutetaan jälkikäteen paperilaskulla. Voit myös halutessasi tilata e-laskun verkkopankkiin ohjeen mukaisesti .

Kolmannen maan muunnot Suomeen

Kolmansien (=muu kuin EASA-maa) maiden lainsäädännön mukaan myönnetyn ICAO-lentolupakirjan ja tietyt niihin kuuluvat kelpuutukset voi muuntaa seuraavien ehtojen täyttyessä suomalaiseksi EASA-lupakirjaksi kerran. Kolmannen maan lupakirjassa olevia opettajakelpuutuksia tai tarkastuslentäjän valtuutuksia ei ole mahdollista muuntaa EASA-lupakirjaksi.

Suomalaisen lupakirjan tietojen vahvistaminen (verifikaatio)

Lupakirjatiedot voidaan vahvistaa joko hakijalle itselleen tai suoraan kolmannen maan viranomaiselle. Mikäli lupakirjatietojen vahvistus annetaan hakijalle, määräytyy sen hinta maksuasetuksen mukaisesti. Suoraan kolmannen maan viranomaiselle annettava lupakirjatietojen vahvistus on maksuton.

Mikäli haluat verifikaation suoraan kolmannen maan viranomaiselle tai työnantajalle, olethan yhteydessä suoraan kyseiseen viranomaiseen. Tarvitsemme tässä tapauksessa pyynnön suoraan kyseiseltä viranomaiselta. Pyyntö tulee toimittaa osoitteeseen kirjaamo (at) traficom.fi.

Jos haet lupakirjatietojen vahvistusta itsellesi, täytä hakemuslomake ja kirjoita lisätietokenttään "Lupakirjan verifikaatio"

No incident report

Jotkut lentoyhtiöt haluavat lentotöitä hakevilta "No incident report" -dokumentin. Voit hakea kyseistä dokumenttia yhteydenottolomakkeen kautta. Valitse yhteydenottoni koskee -valikosta "Lentäjän lupakirjaa" ja kirjoita aiheeksi "No incident report".

Päivitetty