Helsinki-Vantaan lentoasema pysyy meluntorjuntatavoitteessaan
Nykyinen Helsinki-Vantaan lentoaseman meluntorjuntatavoite alittuu selvästi, joten Traficomilla ei ole tarvetta käynnistää meluperusteisten toimintarajoitusten tarvearviointia.
Helsinki-Vantaan lentoasemalle asetettua meluntorjuntatavoitetta ei ole ylitetty viimeisen viiden vuoden aikana eikä sen arvioida ylittyvän tulevana vuosikymmeninä. Näin ollen Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on päättänyt, että sen ei ole tarvetta käynnistää erillistä meluperusteisten toimintarajoitusten arviointia.
Päätösluonnoksesta kesällä 2026 saaduissa lausunnoissa ei puollettu meluperusteisten toimintarajoitusten käyttöönottoa. Traficom arvioi päätöksessään myös, että Helsinki-Vantaan nykyinen meluntorjuntatavoite on edelleen tarkoituksenmukainen.
Toimintarajoitukset ovat yksi lentomelun hallintakeinoista
Traficomin tehtävänä on varmistaa, että Helsinki-Vantaan lentoaseman meluolosuhteita arvioidaan säännöllisesti. Traficomin toimivaltaan kuuluvat lentoasemalle mahdollisesti asetettavat meluperusteiset toimintarajoitukset.
Arviointi perustuu EU:n melunhallinta-asetukseen ja siinä määriteltyyn tasapainoiseen lähestymistapaan. Sen mukaan lentomelua hallitaan useilla keinoilla.
Melua voidaan vähentää esimerkiksi hiljaisemman lentokaluston, maankäytön ja kaavoituksen, lentomenetelmien ja kiitoteiden käytön avulla. Myös toimintarajoitukset ovat mahdollinen keino. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu ensisijaiseksi melunhallintatoimeksi.
Meluntorjuntatavoitteessa pysyttiin
Helsinki-Vantaan lentoaseman meluntorjuntatavoite on, että yli 55 desibelin Lden - lentomelualueella asuvien asukkaiden kokonaismäärä ei ylitä 20 900 asukasta vuoden 2009 asukasmäärällä arvioituna. Vuonna 2024 tällä melualueella asui reilut 13 000 asukasta. Helsinki-Vantaan lentoaseman meluntorjuntatavoite asetettiin vuonna 2015. Meluntorjuntatavoitteeseen voi tutustua tarkemmin päätöstekstistä.
"Melualueella asuvien määrään sidottu tavoite auttaa seuraamaan lentomelutilanteen muutoksia ja arvioimaan, miten hyvin melunhallintakeinot toimivat. Helsinki-Vantaan melua hallitaan ja melutilannetta seurataan säännöllisesti eri toimijoiden yhteistyönä", kertoo Traficomin johtava asiantuntija Outi Ampuja.
Traficomin arvio nykyisen meluntorjuntatavoitteen tarkoituksenmukaisuudesta perustuu myös aiempiin kuulemisiin. Vuonna 2022 melualueella sijaitseville kunnille järjestetyssä kuulemisessa valtaosa lausunnonantajista piti tavoitetta tarkoituksenmukaisena eikä esittänyt siihen muutoksia.
Myös keväällä 2026 päätösluonnoksesta annetuissa lausunnoissa nykyistä meluntorjuntatavoitetta pidettiin tarkoituksenmukaisena. Lausuntokierroksella saatiin yhdeksän lausuntoa.
Melutilanteen seuranta jatkuu
Helsinki-Vantaan lentoaseman melutilannetta seurataan indikaattoreiden avulla. Traficom julkaisee vuosittain melutilannetta käsittelevän seurantaraportin.
Keskeinen yhteistyön ja tiedonvaihdon foorumi on Helsinki-Vantaan lentoaseman melunhallinnan yhteistyöryhmä, joka on toiminut vuodesta 2016 lähtien. Liikenne- ja viestintäministeriön koolle kutsuma ryhmä kokoontuu säännöllisesti ja seuraa lentoaseman melutilannetta sekä melunhallintatoimia. Yhteistyöryhmää kuultiin myös Traficomin meluperusteisia toimintarajoituksia koskevan päätöksen valmistelussa.
"Yhteistyöryhmällä on tärkeä rooli melutilanteen seurannan kehittämisessä ja melunhallintakeinojen arvioinnissa. Eri toimijoiden avoin tiedonvaihto tukee yhteisen tilannekuvan muodostamista", sanoo yhteistyöryhmän puheenjohtajana toimiva Ampuja.
Lentoaseman meluntorjuntatavoite on pitkän aikavälin tavoite, jota voidaan tarkistaa meluselvitysten perusteella. Seuraava meluperusteisten toimintarajoitusten arviointi tehdään noin viiden vuoden kuluttua.
Lisätietoja
johtava asiantuntija Outi Ampuja, outi.ampuja@traficom.fi, p. 029 534 5241